Nyt onkin sitten matkaraporttini viimeisen osan aika. Tämä viimeinen osa sijoittuu keskiviikkopäivälle 19.6.2013 ja kyseisen päivän aikana minulla oli tarkoitus käydä vierailulla kahdella hyvinkin erilaisella olutpanimolla.
Avainsana: Jaska Reissussa
Edellisessä osassa kävin läpi kaksi ensimmäistä lomapäivääni ja tässä jatkan siitä minne viime osasta jäätiin. On aika lähteä risteilemään kohti Tukholmaa Viking Linen Gabriellalla. Reissu ei
Ruotsin risteily, Systembolaget, kotiolutta, Gallows Bird, kolme panimovierailua ja paljon muuta. Näistä on Jaskan ensimmäinen lomaviikko tehty. Itse tykkään paljon lukea olutblogeista reissuraportteja, joten pitihän se
Viikonloppu oli mitä mainioin tällaiselle olutharrastajalle. Täynnä hienoja makuelämyksiä ja muutamia pelkkiä elämyksiä. Seuraavaksi listaan viikonlopun olutkokemuksien plussat ja miinukset perusteluiden kera. Viikonlopun plussat: 1. Westvleteren
Reissupäiväkirja se vaan jatkuu. Ettei tämä olisi ollut pelkkää hienojen oluiden nautiskelua, niin tulihan sitä eilen hoidettua se viikonlopun päätarkoitus eli muutto alta pois. Reilu 12
Ilta on hämärtynyt ja matkaaja istuu pahvilaatikkojen keskellä ja katselee huomista projektiaan. Kädessä kitkerän raikas Nøgne Ø Bitter. Tämä oli kerta kaikkiaan olutharrastajalle hieno päivä ja
Veeärrän veturi surahti käyntiin ja matka kohti pääkaupunkia alkoi. Muutaman tunnin päästä saavun Helsingin rautatieasemalle ja ensimmäiseksi lähden suunnistamaan kohti Oluthuone Kaislaa, jossa tarkoituksena olisi maistella
Real Ale Festival 2012 Sain vihdoin ja viimein kirjoitettua valmiiksi reissustani The Gallows Bird –olutravintolan Real Ale Festivaleille 8.9.2012. Kyseinen reissu oli reilu viikko sitten