Jaska reissussa: Kesäloma 2013 osa3

Nyt onkin sitten matkaraporttini viimeisen osan aika. Tämä viimeinen osa sijoittuu keskiviikkopäivälle 19.6.2013 ja kyseisen päivän aikana minulla oli tarkoitus käydä vierailulla kahdella hyvinkin erilaisella olutpanimolla. Vierailujen tarkoituksena oli hieman keskustella panimon toiminnasta suomalaiset pienpanimot tutuksi – artikkelisarjaa varten ja tietysti tutustua panimontuotteisiin. Tässä vaiheessa voinkin jo paljastaa, että reilusti tuli tutustuttua. Mennäänpäs sitten käymään läpi päivän tapahtumia.

Perhon Panimon vierailu

Ensimmäinen etappini oli Mechelininkadun ja Perhonkadun risteyksessä sijaitseva Perhon Panimo. Saavuttuani Ravintola Perhon tiloihin ehdin hieman silmäillä ympärilleni, kunnes minut vastaanotti toinen panimon olutmestareista Sauli Jarva. Ravintola näytti erittäin viihtyisältä.
Panimo on perustettu kyseiselle paikalle Ravintolakoulu Perhon tiloihin vuonna 1995 ja onkin Helsingin ensimmäinen pienpanimoluvat saanut panimo. Tarkemmin panimon historiasta ja toiminnasta tulen kertomaan, kunhan julkaisen panimosta tarkemman artikkelin, joten mennäänpäs ovesta sisään ja tutustumaan panimoon.

Vierailuni aikana oli juuri lounasaika meneillään ja asiakkaita riitti runsaasti. Ravintola pyörii käytännössä täysin opiskelijoiden voimalla ja näin opiskelijat saavat hienot valmiudet eteenpäin valitsemalleen uralleen. Pienen rupattelun jälkeen siirryimme yläkertaan jossa sijaitsivat panimontilat. Näin kesäaikaan ravintola on auki ainoastaan lounasaikaan, joten kesällä ei ravintolasta saa olutta vähäisen menekin vuoksi. Panimon päätuotteena on Perhon Rohkea ja sen lisäksi panimo valmistaa kausittaisia tuotteita. Sauli esitteli minulle panimon laitteiston ja keskustelimme sekä panimon historiasta ja toiminnasta. Tämän jälkeen sainkin pari kannullista olutta maisteluun ja siirryimme takaisin alakertaan ravintolan tiloihin. Istahdin nurkkapöytään seuranani Perhon Rohkea ja Perhon Vehnä. Sauli jatkoi omia töitään lounaan parissa. Siinä sitten katselin rauhassa ravintolan hulinaa ja siemailin kahta itselleni täysin ennen kokematonta olutta. Näistä oluista tarkempi arvio tuonnempana, mutta sen paljastan, että Rohkea oli oikein maistuva perus Amber Ale ja Vehnä oli hyvin erikoinen vehnäolut. Kun kannut olivat aivan tyhjät, vaihdoimme Saulin kanssa vielä muutamat sanat ja siirryin eteenpäin kohti toista panimoa.

Kiitokset Perhon Panimolle vierailumahdollisuudesta.

Olutblogisti työssään 🙂

Stadin Panimon vierailu


Seuraavaksi matkani taittui Kampin Metroasemalle ja suuntanani oli Kalasatama. Sieltä tarkoituksenani oli käppäillä vierailulle Stadin Panimoon, jonne panimon toimitusjohtaja Timo Konttinen oli minut kutsunut. Saavuin panimolle hieman etuajassa, mutta eipä siinä mitään, kun sisään vaan. Timo otti minut vastaan ja samalla esitteli minut työn touhussa olleelle panimovastaavalle Sebastian Grenille. Timo laskikin meille heti alkuun lasilliset Stadin Lageria ja aloitti puhumaan panimonsa toiminnasta ja laitteista. Lasien tyhjennyttyä seuraavasta tankista kaatuikin laseihin Stadin New Zealand Kohatu Oat Pale Ale, joka on Kohatu-hopback- ja kuivahumaloitu 5,3 % olut, jossa oli 15 % kauraa. Kyseisen oluen ennen julkaisematon etiketti näkyvillä tuossa oikealla. Tämä maisteltu Kohatu Oat Pale Ale oli vielä hieman keskeneräinen, kuten suurin osa päiväni aikana olleista, mutta se tekikin tästä reissusta ainutlaatuisen. Timo kertoi, että hänen panimonsa oluet ovat parhaimmillaan kahden kuukauden sisällä ja päivän aikana nautitut oluet olivat ainakin viimeisen päälle tuoreita. Timo näytti minulle Stadin American Double IPAn reseptin, kertoi koko valmistusprosessin tarkkaan läpi ja hänestä huokui intohimo hyvää olutta kohtaan. Stadin Panimo on varmasti eniten erilaisia oluita valmistanut suomalainen. Olutreseptejä Timo kertoi kirjoittaneensa reilusti yli 200. Hetken aikaa seurailin Sebastinia työnsä touhussa ja pääsin maistelemaan American Double IPAn vierrettä. Kun Sebastian oli saanut työnsä siltä päivältä tehtyä, niin hänkin liittyi seuraamme.

Artikkelissa näkyviin etiketteihin sain kunnian olla ensimmäisen joka tuo ne julki, joten tälläiset uutuudet on luvassa Stadin Panimolta.

Sebastian, Timo ja Jaska

Keskustelumme pääpainona oli tuleva suomalaiset pienpanimot tutuksi –artikkeli ja päivän aikana kävimme läpi aikaisemmin lähettämiäni kysymyksiä, samalla nauttien laajan valikoiman erilaisia Stadin Panimon oluita. Suurin osa olivat suoraan tankista, kuten aikaisemmin mainitsin, mutta kyllähän sieltä jääkaapin puoleltakin löytyi muutamia pulloja. Timo kertoi, että pienen panimon ongelmana on erilaisten humalien saatavuus ja tiettyjä humalia ei meinaa millään saada käsiinsä. Tällä hetkellä StaPa on käyttänyt oluissaan n. 80 erilaista humalalajiketta.

Nykyisellä paikallaan panimon toiminta tulee päättymään kesän jälkeen ja etsii edelleen vimmatusti uusia tiloja, mutta vielä ei sopivaa ole löytynyt. Nykyisen tilan pitää olla tyhjä tämän vuoden elokuun loppuun mennessä tyhjänä.

Päivän aikana kävimme läpi yllä mainittujen oluiden lisäksi myös seuraavat oluet ja sulkuihin laitoin pientä infoa oluesta ja, että oliko kyseessä olut pullosta vai tankista:

  • Stadin Lager (Humalana Centennial. Tankki)
  • Stadin Lager (Humalana Chinook. Tankki)
  • Stadin New Zealand Waimea Rye Pale Ale (15 % ruista ja ei vielä oikein balanssissa tuon Waimea humalan kanssa. Yllä kyseisen oluen etiketti. Pullo)
  • Stadin Pils (Erittäin hyvän makuinen Pils. Tankki)
  • Stadin Barley Wine (Humalana Galaxy. Pullo)
  • Stadin Barley Wine (Humalana Centennial. Pullo)
  • Stadin Katariina Imperial Stout (Jatkuva keittohumaloitu.Tankki)
  • Stadin Savuruisportteri (Tehty suomalaisella savumaltaalla. Tankki)
  • Stadin Ultimator (Tankki)
  • Stadin ”Grand Cru Bruin” (Erikoinen tuleva uutuus. Pullo sekä tankki)
  • Stadin Amarillo Ale (Pullo)
Stadin Ultimator

Tämän lisäksi pääsin maistelemaan olutta, josta minun piti yrittää arvata minkä tyylinen olut on kyseessä. Pitkän miettimisen jälkeen en keksinyt mitään järkevää ja olueksi paljastui Kirsikkasavukellerbier. Maisteluun sain myös sellaisen oluen josta en pysty tämän enempää sanomaan, mutta hyvin mielenkiintoinen olut oli kyseessä. Kuten yllä näkyvästä kattauksesta voi huomata, että olutta tuli maisteltua suoraan sanottuna aivan liikaa, mutta hauskaa oli. Yhteenvetona voisi sanoa, että Stadin Panimon vierailu oli erittäin antoisa ja sisälsi monia mielenkiintoisia keskusteluja hyvinkin mielenkiintoisten oluiden parissa.

Kiitokset Stadin Panimolle vierailumahdollisuudesta ja kiitokset ennen kaikkea Timolle ja Sebastianille hyvästä seurasta.

Sellainen olikin Jaskan ensimmäinen kesälomaviikko. Seuraavaa matkaraporttia tuleekin sitten Heinäkuun lopulla, kun Jaska ratsastaa VR:n raiteita pitkin Helsinkiin Suuret Oluet – Pienet Panimot -festivaaleille. Siellä olisi sitten tarkoitus tutustua kahden päivän aikana pienpanimotuotteisiin.

4 thoughts on “Jaska reissussa: Kesäloma 2013 osa3

  1. Tuo StaPa:n vierailu oli todella mielenkiintoinen kiitos siitä! Ehdottomasti kotimainen suosikkipanimoni ja toivottavasti löytävät uudet tilat asap.

    1. StaPa on ehdottomasti yksi Suomen parhaista olutpanimoista ja tuo vierailu oli erittäin hieno. Pääsin maistelemaan erittäin monta itselleni maistamatonta kyseisen panimon olutta ja hyvässä seurassa. Juttua riitti lukuisiksi tunneiksi. Kaikin puolin loisto reissu!

  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

  3. Niin, eli hyvä artikkeli, erityisesti StaPan puoli. Olin kyselemässä StaPan tilojen tilanteesta, mutta siellähän se oli sanottu, sopivasti skippasin lukiessa…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *