Laitilan FR35H Palailin ulkomaanreissultani ja ilokseni minulle oli saapunut paketti Laitilan Wirvoitusjuomatehtaalta. Paketti sisälsi heidän uutuusoluensa nimeltä Laitilan FR35H. Ideana tässä oli käyttää mahdollisimman tuoreita humalia.
Kategoria: Olutarvio
Hopping Brewsters Warthog IPA Hopping Brewstersin Warthog IPA oli itseasiassa aivan kärkijoukossa, kun yli 4,7 % oluet rupesivat tipahtelemaan maitokauppojen hyllyille. Itsekin sen sieltä kävin poimimassa
Panimo Hiisi Ikiiurso BA 2017 Vuosi 2018 isketään käyntiin vahvasti ja ensimmäisenä arviointiin pääsee vuoden ensimmäisenä oluena maistamani Panimo Hiisin Ikiiurso. Tämä olut on päässyt vuoden
Lasso Härski & Sörsselssön Jos joku asia on kunnianosoitus toiselle asialle, niin itse miellän sen, että joku on tehnyt hyvää ja sen kunniaksi tai muistoksi tehdään
Panimoyhtiö Tuju Punane Murky Red Ale HOU HOU HOU! Se olis jouluaatto ja sen kunniaksi tietokoneeni heitti voltin ja jo hyvälle mallille kirjoitettu juttuni lenteli bittiavaruuteen.
Fiskarsin Luomu Musta Valssi 4,3 % Olutlasissani on vielä panimon aikaisempi nimi, mutta ei anneta sen häiritä. Maistoon tuli aatonaattona Fiskarsin Panimon Luomu Musta Valssi. Tämä
Mustan Virran St. Olaf Näähän loppuu kohta käsiin. Kolmanneksi viimeinen luukku singahti aamusta auki ja sieltä paljastui Mustan Virran Panimon St. Olaf Pale Ale. Viime heinäkuussa
Humalove Arabica Moo Coffee Milk Stout Päivä vetää jo viimeisiä minuuttejaan ja minulla on kahvihetki käynnissä. Lasiin kaatui Humalove Brewingin Arabica Moo. Tässä oluessa on käytetty
Open Water Brewery Galaxy Sessions Saison Joulu se vaan lähestyy tasaisen varmalla tahdilla ja samalla tämän vuotinen jouluolutkalenterikin alkaa vetää viimeisiään. Tänään avautui 20. luukku ja
Pyynikin Mosaic Lager Pyynikin Käsityöläispanimon maailmanmestari eli Mosaic Lager oli mulla viime syyskuussa testissä. Silloin mietteeni olivat hieman kaksijakoiset. Osittain tykkäsin ja osittain ei toiminut. Sen
