Jaskan Olutvinkki tulee tällä kertaa vasta sunnuntaina 6.8.2023 ja siihen on ihan syynsä. Nimittäin tasan 11 vuotta sitten aloitin kirjoittamaan tätä kyseistä olutblogia ja silloin ensimmäisessä
Avainsana: sinebrychoff

Berjantain BulkkiBissenä on tällä kertaa australialainen Foster’s ja tämä kyseinen olut on valmistettu Lahdessa Hartwallilla. Tätä olutta olen viimeksi maistanut joskus opiskeluaikana ja siitä on aikaa

Sehän olisi perjantai eiku siis lauantai. Minun piti julkaista tämä juttu jo eilen, mutta blogissani tuli liikennöintiraja täyteen ja blogi kaatui. Tästä linkistä lisää tuosta asiasta..

Olen aloittanut maailman parhaan alkoholittoman oluen metsästyksen. Kyseessä on ikuisuusprojekti, missä ei loppua näy, koska koko ajan tulee lisää uusia alkoholittomia oluita. Tästä aiheesta lisää tämän

Karhu NEIPA on Sinebrychoffin tämän kevään uutuusoluita ja samalla heidän yrityksensä valmistaa näitä tämän hetken trendikkäitä oluttyylejä. Karhu NEIPA on 4,8 % New England IPA ja
Perjantai-ilta ja siihen isketään sauna + ruoka. Tuon jälkeen alkaa olla melko valmista kauraa koko kaveri. Kuitenkin sieltä kaivetaan esiin jälkiruoka ja kyseessä on Sinebrychoffin valmistama

Sinebrychoff 1819 200-Juhlaolut Sinebrychoff valmisti 200-vuotisen taipaleensa kunniaksi juhlaoluen, jossa yhdistyy villihiiva ja heidän oma lager-hiivansa. Tämän oluen villihiiva löytyi Espoon Oittaalta, tammen kaarnasta. Kieltämättä kiinnostava

Karhu Ruis IPA Kyseinen olut on tullut kertaalleen maistettuja jossain saunaillassa, eikä herättänyt juuri mitään tunteita. Johtuuko se itse saunaillan meiningistä vai siitä, ettei tässä oluessa

Sinebrychoff Nikolai Alkoholiton Vaalea Lager Viikonloppu keskenään lasten kanssa eli kävin hakemassa kaupasta muutamia alkoholittomia oluita, joita voisin testailla. Harvoin näissä tulee mitään erityisiä makuelämyksiä vastaan,

Karhu Tumma 4,6 % Sinebrychoffin Karhu –merkin alle ei hirveän kiivaalla tahdilla tule uusia oluita. Tämä 4,6 prosenttinen Tumma Karhu tuli maitokauppoihin jo jonkin aikaa sitten