Ruosniemen Sihteeri Blond Olutopas.info – Arvio Yleistä: Nyt arvionnissa on porilaisen Ruosniemen Panimon maitokauppavahvuinen olut, joka vähän aikaa sitten alkoi myös löytyä pullosta. Kyseinen olut on
Avainsana: Helsinki Beer Festival 2014

Tästä alkaa oma raporttini tämän vuoden Helsinki Beer Festivaleilta. Olin ensimmäistä kertaa Helsinki Beer Festivaleilla, joten nyt tuli menetettyä neitsyys myös näiden festareidenkin osalta. Koko kaksipäiväisen

Viime viikonloppuna oli Helsinki Beer Festivalit ja samalla siellä palkittiin tämän vuoden parhaat oluet, siiderit ja viskit. Tällä kertaa kilpailussa oli mukana yli 120 tuotetta 25:ltä

Olen tässä muutaman päivän aikana kertoillut Helsinki Beer Festivaalien juomalistoja ja nyt on sitten aika kertoa, että mitkä juomat itseäni kiehtovat eniten. Seuraavassa muutamia poimintoja, että

Vakka-Suomen Panimo saapuu Helsinki Beer Festivaleille seuraavanlaisella kokoonpanolla. Prykmestar Pääsiäisolut Mausteolut 4,5 % Ahola Special Bitter Bitter 5,0 % Prykmestar A.P.A Amerikkalainen pale ale 5,2

Tällä listalla esitellään Helsinki Beer Festival 2014 seuraavien pienpanimoiden juomat: Bryggeri Helsinki, Keuda, Lammin Sahti ja Suomenlinnan Panimo Bryggeri Pils Pils 4,5 t% Bryggeri Stout Stout

Helsinki Beer Festivaleilla on mukana muutaman suomalaisen pienpanimon yhteinen oluttiski nimeltä Panimokauppa Oluton. Panimoista mukana tällä tiskillä on: Panimo Hiisi Kiteen Panimo Pyynikin Käsityöläispanimo Rekolan Panimo

Saimaan Juomatehdas saapuu tämän vuoden Helsinki Beer Festivaleille seuraavanlaisella juomavalikoimalla. Hanatuotteet: Marsalkka Vaalea Luomu 4,6% Marsalkka Vaalea Luomu 5,2% Marsalkka Tumma Luomu (suodattamaton) 4,6% Marsalkka Double

Helsinki Beer Festival 2014 alkaa tämän viikon perjantaina ja teemana on hollantilaiset oluet. Hollantilaisten kaveriksi on tullut myös naapurimaa Belgiasta reilu satsi oluita ja mukana

Kuva: Fonecta.fi Tänään selvisi Helsinki Beer Festivalin Vuoden Olutravintola 2014 ja tittelin itselleen valloitti oululainen Oluthuone Leskinen. Tämän vuonna 1992 perustetun olutravintolan voiton kulmakivet olivat asiantuntijaraadin