Tästä alkaa oma raporttini tämän vuoden Helsinki Beer Festivaleilta. Olin ensimmäistä kertaa Helsinki Beer Festivaleilla, joten nyt tuli menetettyä neitsyys myös näiden festareidenkin osalta.
Koko kaksipäiväisen tapahtuman aikana tuli keskityttyä pääasiassa suomalaisten pienpanimoiden juomatarjontaan. Maistettavista oluista pohjana käytin tietysti omaa laatimaani listaa, johon olin listannut ne oluet mitkä kiinnostivat eniten. Jo perjantain aikana ehdin maistamaan suuren määrän näistä kiinnostavimmista oluista ja pääasiassa tuli maistettua sellaisia pieniä n. desin annoksia. Sekaan meni tietysti muutamia parin desin ja neljän desinkin kokoisia annoksia. Itselleni nämä olutfestarit ovat olleet sellaisia tapahtumia, jossa pääasiana on ollut tavata ihmisiä. Olikin hienoa kierrellä ja kaarrella vaihtamassa kuulumisia tuttujen kanssa ja erittäin mukava oli myös vaihtaa mietteitä teidän blogini seuraajien kanssa eli kiitokset kaikille hihasta nykineille. Toinen iso osa oluttapahtumia on tietysti myös ne oluet.
Näissä tapahtumissa en ole juurikaan lähtenyt suuremmin arvioimaan oluita tai pisteyttämään, koska pääasia on päästä nauttimaan uusista mielenkiintoisista juomista. Samalla en halua festareiden hälinässä ruveta tekemään tarkkoja analyyseja. Seuraavassa tulen käymään läpi perjantain maistettuja oluita ja suurimmasta osasta kertomaan omia fiiliksiäni. Samalla tulen kertomaan kuinka se ensimmäinen festaripäivä lopulta meni. Aivan kaikista oluista en tule kertomaan kommentteja, koska ei koko ajan jaksanut vihkoon kirjoitella muistiinpanoja. Loppuun laitan kuitenkin listan kaikista päivän maistetuista juomista ja tietysti suosikkini.
Vuoden 2014 Helsinki Beer Festival alkoi osaltani siinä klo. 13.00 aikoihin ja suorinta tietä lehdistötilaisuuteen. Siellä tapahtuman järjestäjä Markku Korhonen kävi läpi tapahtuman kulun ja kertoili tämänkin vuoden kävijämäärä tavoitteeksi 8 000 kävijää. Samalla pääsimme maistamaan jo muutamia oluita mm. Keudan Vaalea Sarvi. Äänessä olivat myös Vakka-Suomen Panimon Timo Pitkänen, Bryggeri Helsingin Mathias Hüffner ja Panimo Hiisin Mikko Mäkelä. He olivat kertomassa panimoidensa kuulumisia ja Mäkelän Mikko tämän lisäksi myös Panimokauppa Oluton tiskillä tarjottavien pienempien panimoiden valikoimista. Lehdistötilaisuuden jälkeen oli aika siirtyä festivaalialueelle, jossa alkoikin klo. 17 asti kestäneet ammattilaistunnit.
Festareiden puolelta ensimmäisenä maistoon…
Laitilan Kievari Ameriikan Ale
Kevyt ja melko miedon makuinen. Makean maltainen ja hennon hedelmäinen. Ei juurikaan sytyttänyt.
![]() |
Laitilan Kievari Ameriikan Ale |
![]() |
Bruuveri Ben’s Special |
Ameriikan Alea maistellessani paikalle saapui ystäväni LintusAntti, jonka kanssa siirryimme Saimaan Juomatehtaan tiskille, josta löytyi iso joukko Insinööri Sysilän Bruuverin oluita. Ensimmäisenä maisteluun otimme Vehnä-IPAn…
Saimaan Ben’s Special
Karamellisen makea ja hedelmäinen olut. Vehnääkin tulee esille, mutta humalointi peittää sitä melkoisesti. Kevyt kesäinen juoma, joka ei oikein omaan makuuni toiminut.
![]() |
Saimaan Juomatehtaan hinnasto |
Nyt kun kerran siihen tiskin ääreen oltiin tultu norkoilemaan, niin seuraavaa Bruuveria maistoon…
![]() |
Bruuveri Good Old New York Pale Ale |
Bruuveri Good Old New York Pale Ale
Tätä olutta maistellessa juttelin samalla Tiilikaisen Heinon kanssa, joka kertoikin tämän olevan sama kuin Suomen Olutseuran 25v Juhla IPA. New York Pale Alen humalointi tarjosi reilusti greippiä ja trooppista hedelmää yhdistettynä havuisuuteen. Jälkimaku oli erittäin pitkä ja olut oli melko kuiva. Omaan makuuni kuitenkin erittäin toimiva olut. Tykkäsin erittäin paljon.
Sitten samaisen tiskin antimista maistoon siideriä, joka voitti viime vuonna tämän tapahtuman siideri –sarjan eli…
![]() |
Bruuveri Cidre Sec Brutal |
Bruuveri Cidre Sec Brutal
En juurikaan siideitä juo, mutta tämä oli sellainen minkä halusin maistaa. Maultaan erittäin erittäin erittäin kuiva, josta mukavasti tulee esille omenaa. En tiedä siidereistä mitään, mutta tämä oli hemmetin hyvä siideri.
Sitten lähdimme hieman kiertämään paikkoja ja tarkoituksena oli tutustua Belgi – osaston tuotteisiin. Pysähdyimme ensiksi sen lähettyvillä olleen Nokian Panimon tiskin ääreen. Siellä ei mitään uutta ollut tarjolla, mutta tiskin takaa kehotettiin maistamaan Keisari 66 APAa, joka oli isketty typpihanaan, joten eikun maistoon…
![]() |
Nokian Keisari 66 APA (typpi-hana) |
Nokian Keisari 66 APA (typpi-hana)
Tämä viime vuoden aikana eniten ostamani yksittäinen olut toimi typpi-hanasta erittäin hyvin. Maltaisuus tuli tässä selkeämmin esille, kuin tölkkiversiossa ja mielestäni oli paras tähän mennessä maistamani 66 APA.
Nokian tiskillä rupattelimme hieman pidemmän tovin samalla kuuskutosta rärpien ja sen jälkeen lähdimme tutkailemaan belgialaisia oluita. Tällä hetkellä ei kyseiselle tiskille ollut vielä jonoa kertynyt, mutta oluiden hinnastoja olisi toivonut että niitä olisi ollut siinä lähettyvillä enemmänkin (tai sitten vaan en niitä huomannut). Yksi tapahtuman kiinnostavimpia oluita oli ehdottomasti Cantillon 50°N-4°E, mutta nähtyäni pullon hinnan, joka oli sellaiset 39 egee, niin kiinnostus laantui. Otimme kaverin kanssa puoliksi pullollisen…
Cantillon Rosé De Gambrinus
Vadelmainen, kuiva ja melko hapan Lambic. Erittäin hyvän makuinen Lambic. Pikku pullosta puolet olivat juuri sopiva määrä tätä, että suurempi määrä olisi jo ruvennut tökkimään. Itselleni tämän tyyliset oluet ovat harvinaista herkkua.
![]() |
Cantillon Rosé De Gambrinus |
Cantillonin makunautinnon jälkeen alkoikin olla aika etsiä jotain ruokaa, joten suuntasimme yläkertaan. Sieltä poimimme Roinisten makkarakojusta Nürnberger –annokset ja itselleni juomaksi lähti Hollanti –tiskiltä löytyneistä Real Aleista…
Titanic Iron Curtain Russian Stout
Paahteinen, lakritsinen ja hieman suklainen Stout. Mukavan pehmeä, mutta ei kuitenkaan mikään erityinen Stout. Samalla maistelin kaverilta…
Titanic White Star
Valkotähti ei maistunut omaan makuuni. Kuivahko ja persikkainen.
Roinisen Original Nürnberger –annos
Oikein maistuva makkarasetti, jossa mukana melko pehmeän makuista hapankaalia. Hyvän makuinen annos, mutta kaksi isoa miestä ei pienillä eväillä pitkälle pääse. Kävimme hakemassa jälkiruoaksi…
![]() |
Roinisen Original Nürnberger ja Titanic Iron Curtain Russian Stout |
Helsinki Bryggeri Steet Bar Chorizo Hot Dog
Tämä hodari oli kyllä helvetin hyvä. Sopivan tulinen makkara, reilusti korianteria ja Coleslaw siihen kaveriksi. Kaikki tämä makean sämpylän välissä. Nam! Näitä ois voinu kiskaista vaikka kymmenen.
![]() |
Helsinki Bryggeri Steet Bar Chorizo Hot Dog |
![]() |
Hiisi Humulus Lupus DIPA |
Nyt oli nälkää siirretty muutamalla tunnilla, joten eikun olutta hakemaan. Menimme Panimokauppa Olutonin tiskille ja siellä tiskin takana Panimo Hiisin jätkät olivatkin häärimässä oluthanojen kimpussa. Ensiksi lähti maistoon…
Hiisi Humulus Lupus DIPA
Mukana menossa trooppisia hedelmiä ja greippiä. Karamellimaltainen ja täyteläinen tapaus. Voimakas humalointi ei ota täyttä valtaa tässä oluessa, vaan hyvin on tasapainoinen DIPA. Makeahko. Tää oli oikein maistuva Tupla IPA.
Samalta tiskiltä lähti seuraavakin olut maistoon, mutta ennen sitä piti heittää naamaan parit laktoosi –tabletit eli lasiin kaatui…
Hiisi Kyyttö Milk Stout
Kylmänä tämä kyyttö tarjosi voimakasta lakritsin tykitystä, mutta lämmetessään laktoosin tuoma pehmeys tuli sopivasti esille ja toimi erittäin hyvin tämän lakritsin kanssa. Joo tää oli kyllä hyvänmakuinen Stout, josta humalointiakaan ei oltu unohdettu.
![]() |
Hiisi Kyyttö Milk Stout |
Hiisiltä otimme vielä maistoon yhden pullon, jonka jaoimme kahteen pekkaan…
Hiisi Lutakko Offroad 4,5 %
Festareille näitä Lutakkoja ei ollut Hiisin puolelta kuin 24 pulloa, joten piti ottaa maistoon vielä kun ehti. Kevyt runkoinen vehnäinen Ale, jossa melko reilusti humalointia käytetty. Humalointi peittää alleen vehnäisyyttä, mutta se on siltikin havaittavissa. En juurikaan tykännyt tästä. Hieman yksitoikkoinen.
![]() |
Hiisi Lutakko Offroad 4,5 % |
Hiisiläis trion jälkeen nokka kohti timanttitiskiä. Diamond Beverages Oy:n tiskillä oli mm. kolmea erilaista BrewDogia ja sitten Beer Hunter’sin oluita. Suurin osa näistä tiskin antimista olivat itselleni uusia tuttavuuksia ja tässä pari poimintaa tiskiltä. Jätin tältä päivältä BH:n juomat maistamatta ja ajattelin keskittyä niihin sitten lauantain puolella…
BrewDog Blitz Rasberry
Mukavan raikas ja kevyt sopivan hapan kesäjuoma. Suuria määriä tätä ei pysty kerralla juomaan. Punaherukan hapokkuus tulee selkeästi esille ja tykkäsin melkoisesti. Ei tämän Blitz –sarjan paras tuotos, mutta siltikin kelpo suoritus.
BrewDog Camden 04 Belgian Dubbel
Aika erikoinen Dubbeli. Makean karamellinen ja maussa mukana tummia hedelmiä. Maltainen ja siirappinen. Jollain erikoisella tavalla, ehkä jopa hieman tykkäsinkin tästä vaikkei tämä nyt aivan omaan käsitykseeni Dubbelista osunut.
![]() |
BrewDogs |
![]() |
Vakka-Suomen Ahola Special Bitter |
Sitten meidät houkuteltiin Vakka-Suomen Panimon tiskille maistelemaan uutuustuotteita. Näistä uutuuksista ekana lasiin Gastropub Stone’sin ja J. Aholan kanssa yhteistyönä valmistettu olut…
Vakka-Suomen Ahola Special Bitter
Helposti juotava Bitter, jossa ruohoisuutta, toffeeta ja mukana hieman hedelmiä. Ei mikään hirveän erityinen, mutta iltaa istuessa tällaisia voisi muutaman melko helposti kaataa kurkkuun.
Vakka-Suomen Prykmestar A.P.A.
Melko perus APA. Ei tarjoa juurikaan mitään uutta tähän tyyliin, mutta ei aina tarvitse. Helposti juotava ja sitähän tässä on haettukin. Itse kaipaisin enemmän luonnetta, mutta uppoaa varmasti siihen kuluttajaryhmään, johon tämä on tarkoitettu.
Vakka-Suomen Nokkospils
Viime kesänä maistoin tätä viimeksi ja tykkäsin erittäin paljon. Tällä kertaa tässä oluessa oli kuulemma käytetty vielä reilummin nokkosta ja piti ottaa ehdottomasti maistoon. Kyllä se vaan taas kerran toimi!!! Rapsakka ruohoinen Pils, jossa vahvasti nokkonen mukana. Ei voi kuin kehua tätä tuotetta.
![]() |
Pyynikin Käsityöläispanimo Ronya |
Nokkospilssiä maistellessa alkoikin olla palkintojen jaon aika, joten siirryimme seuraamaan, että ketkä saavat tänä vuonna parhaat palkinnot.
Lista voittajista:
Helsinki Beer Festival 2014 – Voittajat
Palkintojen jaon jälkeen Panikauppa Olutonin tiskille ja sieltä lasiin Pyynikin uutuus…
Pyynikin Käsityöläispanimo Ronya
Mielenkiintoinen savuinen Vehnäbock. Tämän oluen mallaspohjassa on käytetty ruista ja savumallasta. Käymisastiaan on kaveriksi heitetty sherrytynnyrin lastuja. Savu toimii melko mallikkaasti tässä Vehnäbockissa, joten oikein maistuva olut Pyynikiltä.
Ronyan jälkeen lähdettiin maistelemaan Vuoden olueksi valittua Bruuverin Django & Steveniä. Porukkaamme oli liittynyt mm. Rekolan Panimon Jari ja Malmgårdin Panimon Lehtosen Lasse.
Bruuveri Django & Steven Pale Ale
Kuivahko, hedelmäinen ja maltaisa tyylipuhdas APA. Ei tästä löydy mitään moitittavaa, mutta ei tämä mielestäni vuoden olut ole. Positiivista kuitenkin on se, ettei aina nämä parhaan oluen palkinnot mene Imperial Stouteille.
Djangon jälkeen Malmgårdin Lasse vei meidät heidän tiskilleen maistelemaan uutuuksia. Ensiksi maistoon otin…
Malmgård K.O.H.O. Red Ale
Kevyt ja hieman jopa vetinen. Pientä paahteisuutta. Melko sekavan oloinen olut, josta en juurikaan välittänyt. Tässä oluessa jotenkin tuo ruis ei vaan omaan makuuni toiminut.
Sitten maistoon Emmer –vehnällä maustettua X-Porteria…
Malmgård Emmer Porter
Emmer pehmentää melko reilusti X-Porterin tarjoamaa vahvaa paahteisuutta. Tämä oli oikein maistuva ”pehmo” X-Porter. Tykkään siltikin enemmän perus X-Portterista, mutta tuo Emmer –vehnä antaa kyllä mielenkiintoisia sävyjä näihin oluisiin. Mm. Emmer Tripel oli erittäin hyvä veto Malmgårdilta.
Sitten viimeisenä Malmgårdin uutuutena lasiin Proto –sarjan neljäs olut. Aikaisemmin olen maistanut kakkos- ja kolmosversiot…
![]() |
Malmgård Proto#4 |
Malmgård Proto#4
Mielestäni paras olut tähän mennessä tästä Proto –sarjasta. Reippaalla kädellä humaloitu IPA, jossa hedelmiä ja makeaa maltaisuutta. Hieman marjaisa ja jälkimaussa vahvat katkerot. Tykkäsin erittäin paljon.
Proton jälkeen otin pienen paussin oluen juonnista ja kävin hörppäämässä Laitilan tiskiltä yhden appelsiinilimun ja sitten takaisin hommiin. Nälkä alkoi taas puskea päälle ja kävin nappaamassa Pulled Pork hampurilaisen ja ruokajuomaksi Plevnan Luomu Pilssin. Ruoka oli irvikuva tällä loistavalle keksinnölle nimeltä Pulled Pork Burger. Liha oli epämääräistä mössöä ja muutenkin koko eväs oli sellainen letun paksuinen. Siinä ja rajoilla, että ois jäänyt syömättä.
Plevnan Luomu Pils
Perusmaistuva Pilssi, joka toimi ruokajuomana, mutta ei herättänyt tunteita suuntaan ei toiseen.
![]() |
Plevnan Luomu Pils |
![]() |
Illan viimeinen!!! |
Tämän jälkeen rupesin miettimään, että millä oluella päättäisin pitkän oluiden täyteisen päivänä. Illan viimeiseksi hitaaksi valitsin täyden mukillisen Hiisin Humulus Lupus DIPAa. Tykkäsin tästä Tupla IPAsta erittäin paljon, joten se ansaitsi uudelleen päästä maistoon. Samalla tuli rupateltua pitkät tovit Hiisin Mika Silajärven kanssa. Sittenpä alkoikin alueella valaistus kertomaan valomerkkiä, joten lähdin talsimaan kohti metroa. Ensimmäinen päivä Helsinki Beer Festivaleilla oli takana ja paljon tuli maistettua uusia oluita. Kokonaisuudessaan päivään mahtui erittäin paljon maistuvia oluita ja hauskaa oli!
Perjantaipäivän viisi parasta olutta (aakkosjärjestyksessä):
- Bruuveri Good Old New York Pale Ale
- Hiisi Humulus Lupus DIPA
- Hiisi Kyyttö Milk Stout
- Malmgård Proto#4
- Vakka-Suomen Nokkospils
Lista kaikista päivän aikana maistetuista juomista (maistelujärjestyksessä):
- Keudan Vaalea Sarvi
- Keudan Tumma Sarvi HBF
- Laitilan Kievari Ameriikan Ale
- Saimaan Ben’s Special
- Bruuverin Good Old New York Pale Ale
- Bruuverin Cidre De Brutal
- Nokian Keisari 66 APA (typpi-hana)
- Cantillon Rose De Gambrinus
- Titanic Iron Curtain Russian Stout
- Titanic White Star
- Hiisi Humulus Lupus DIPA
- Hiisi Kyyttö Milk Stout
- Hiisi Lutakko Offroad 4.5%
- Magic Rock Brewing The Stooge
- BrewDog Blitz Redcurrant
- BrewDog Camden 04
- Vakka-Suomen Ahola Special Bitter
- Vakka-Suomen Prykmestar A.P.A.
- Vakka-Suomen Nokkospils
- Pyynikin Käsityöläispanimo Ronya
- Bruuverin Django & Steven Pale Ale
- Malmgård K.O.H.O. Red Ale
- Malmgård Emmer Porter
- Malmgård Proto#4
- Plevnan Luomu Pils
Ja illan viimeinen hidas Hiisi Humulus Lupus DIPA
Seuraavana onkin vuorossa sitten lauantain meininkiä HBF:ltä, jossa tuli pääasiassa maistettua muutamia maistamattomia kiinnostavia oluita ja uudelleen myös edellisen päivän kiinnostavimpia oluita.
Huom. Tekstiä muokattu 11.4.2014 klo. 11:45. Olut nimeltä Ben’s Special muutettu Saimaan Ben’s Specialiksi, koska olin virheellisesti laittanut sen Bruuverin Ben’s Specialiksi.
Tuo Ben's Special on muuten Saimaan olut, eli Bruuverin Ilkka Sysilällä ei siihen suoraa yhteyttä. Muistin itsekin väärin, kun tästä taisi olla puhetta.
Kiitokset Arde tiedosta. Sysilän Ilkka olikin jo lähestynyt minua sähköpostilla asian tiimoilta. Nyt olen korjannut sen 🙂