Jaskan Olutvinkki 31 – Panimoyhtiö TuJu Pönikkä

Panimoyhtiö TuJu Pönikkä

Tämä olutvinkki piti kirjoittaa ja julkaista jo viime viikolla, mutta hyvät kelit veivät mukanaan ja kaikki aika meni ulkona puuhastellen. No parempi myöhään, kuin ei milloinkaan. Jatkossakin pyrin tekemään yhden Jaskan Olutvinkin viikossa, mutta näin kesäaikaan hyvät kelit voivat viedä voiton, enkä silloin ole tietokoneen äärellä kirjoittelemassa.

Kävin viime viikolla Lappeenrannassa ja ensimmäisen kerran pääsin tutustumaan myös Panimoyhtiö TuJun panimolle. Tämä oli aivan viimeiset hetket käydä nykyisellä panimolla, koska panimo on muuttamassa uuteen paikkaan ja uudelle paikalle aukeaa myös ravintola. Uusi paikka sijaitsee Rakuunamäellä osoitteessa Soittokunnanraitti 3, 53900 Lappeenranta.
Uusi TuJu Taproom tulee tarjoamaan 16 oluthanaa ja napolaistyylistä pizzaa, joten ovien on tarkoitus aueta kesäkuun aikana. Oluita voi kesän aikana edelleen käydä ostamassa entiseltä paikaltaan osoitteesta: Meijerinkatu 4 ja käynti panimokaupalle tapahtuu Savenvalanajantien kautta. Tuonne uuteen paikkaan kyllä täytyy itsekin suunnistaa viimeistään sitten, kun koko panimo on muuttonsa suorittanut. Tässä alla muutamia kuvia vierailustani.

Sitten mennään itse olutvinkin pariin ja sehän on Panimoyhtiö TuJun Pönikkä. Tämä pönikkä tunnetaan muualla nimeltä growler ja kyseessähän on tuoretuote, mikä säilyy hyvänä kolme vuorokautta kylmässä. Vieraillessani Lappeenrantalainen kaverini Ipe oli ostanut minulle kotiin viemiseksi yhden pönikän TuJun Nostokurki -nimistä NEIPAa ja kuten alla olevasta arviosta huomaatte, niin hyväähän se oli. Vinkkini onkin, että jos on mahdollista vierailla Lappeenrannassa, niin TuJulta kannattaa ostaa tuoreolutta maistoon. Olut kannattaa etukäteen tilata panimon verkkokaupan kautta, koska nämä viedään käsistä. Tässä linkki verkkokauppaan. Näiden ennakkotilattujen pöniköiden oletettu noutopäivä on perjantai.

TuJu Nostokurki on 6,9 % New England IPA eli kavereiden kesken NEIPA. Olut on tehty Ravintola Pikkulinnun kanssa ja humalina löytyy kolmikko Citra, Mosaic ja Simcoe.

Linkki kaikkiin Jaskan Olutvinkkeihin

Olutarvio:

Mistä: Saatu kaverilta. Kiitoksia Ipe pönikästä!

Pisteet: 39/50

JaskanKaljat -olutarviot luettavissa etukäteen Pint Please -sovelluksen
kautta. Lataa sovellus älypuhelimeesi ja ota JaskanKaljat seurantaan.

JaskanKaljat -olutarviot luettavissa etukäteen Pint Please -sovelluksen
kautta. Lataa sovellus älypuhelimeesi ja ota JaskanKaljat seurantaan.

Lataa sovellus puhelimeesi, joko Google Playn tai App Storen kautta. Linkit
alla.
Google Play – Pint Please
App Store – Pint Please

Panimoyhtiö TuJu Pönikkä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *