![]() |
Sinebrychoff Nikolai Vuosiolut 2014 – Oak Aged Tumma LagerOlutopas.info – Arvio |
Yleistä: Sinebrychoff on panimona myös niitä, jonka tuotteita harvemmin tulee ostettua. Poikkeuksena tässä on tietysti Portteri, joka on ainoita hyviä oluita kolmelta Suomen suurimmalta panimolta. Nyt on taas se aika vuodesta, kun Sinebrychoff julkaisee vuosioluensa ja nämä on sellaisia jotka on tullut kuitenkin joka vuosi testattua. Viime vuonna vuosioluena oli Cascade Ale, jossa oli pientä yritystä, mutta oli oluena melko keskinkertainen räpellys. Tänä vuonna Koffi on lähtenyt vuosioluessaan tummalle linjalle ja tölkkikoko on pienentynyt puolesta litrasta 0,33:seen. Tämä vuoden 2014 Nikolai on tumma lager –olut, joka on maustettu bourbon-tynnyrinlastuilla. Suodatusvaiheessa keitokseen on heitetty mukaan myös aitoa viskiä. Näillä eväillä on lähdetty ja katsotaan miten eväät toimivat. Tämä vuosiolut on sarjassaan neljäs Nikolai vuosiolut ja paras tähän mennessä on ollut vuoden 2012 Kellerbier, joka ei ollut sekään mikään erityinen.
Sinebrychoff on kolmen suurimman koplassa se ainut jolla on jonkinlaista yritystä, kun esim. Hartwallilta ei tule mitään järkevää ja Olvi vaihtelee vaan tölkkien ulkoasuja. Esimerkkinä Koffin yrittämisestä on erittäin mainio Olutmestarin 777 IPA, mutta tässäkin on harmi, että jäi kertaluonteiseksi kokeiluksi. Toinen mielenkiintoinen uutuus on Koffin Portterin pohjalle rakennettu Brooklyn Breweryn kanssa yhteistyössä valmistettu Two Tree Porter, joka alkaa pikku hiljaa löytymään Alkon hyllyistä. Tämä pitää ehdottomasti ottaa maisteluun.
Panimo: Sinebrychoff (Carlsberg)
Maa: Suomi
Tyyli: Tumma Lager
Voltit: 4,7 %
Kantavierre: 11,3 %
Katkerot: 28,0 EBU
Väri: 115,0 EBC
Ulkonäkö: Reilu parin sentin vaahto kasautuu lähes mustan oluen pinnalle. Väri heijastelee hieman tumman ruskean puolelle. Vaahto jättää pientä pitsiä lasin reunoille.
Tuoksu: Tuoksussa on pientä paahteisuutta. Muuten tuoksu melko kevyen vetinen ja erittäin mieto. Pientä viskisyyttä on myös mukana.
Maku: Suutuntumaltaan erittäin kevyt olut kaatuu kurkkuun. Paahteisuutta tästä löytyy ja pientä viskimäistä vaniljaa. Voimakas hiilihappoisuus häiritsee.
Tuomio: Rungoltaan erittäin kepeä tuotos, joka tarvitsisi prosentteja alleen kannatellakseen tämän ”tammitynnyrin” painon. Nämä prosentit eivät kuitenkaan poistaisi sitä faktaa, että tämä ei ole kummainen olut. Voisin sanoa, etten tykännyt tästä ollenkaan. Jos jotain hyvää, niin pienempi tölkkikoko oli oiva ratkaisu, kun tiukkaa olisi tehnyt juoda puolen litran purkki tätä olutta.
Ostanko jatkossa: Muiden Nikolai vuosioluiden tapaan jää kerta ostokseksi.
Mistä: Kohta puoliin varmaan jokaisesta putiikista.
Olutopas.info pisteeni: 18/50
Kolme sanaa: Kepeää kehnoa kaljaa
Vuoden 2011 lellerbier-tyyppinen Vuosiolut oli jees, jota voisin ostaa edelleen. Viime vuotinen oli kurja ja tätä en osta lainkaan.
Vuosiolut 2011 oli wieniläistyylinen ja aika onneton. 2012 oli kellerbier joka on ollut näistä Nikolai vuosioluista mielestäni se paras, mutta ei sekään mikään erityinen