Karhumiehen luostari-ilta – Kasteel Donker

Karhumiehen luostari-ilta – Kasteel Donker

Olutopas.info – Arvio

Laitellaanpas pitkästä aikaa luostari-illan satoa kehiin. Tämä Kasteel Donker oli kyseisen illan toiseksi viimeinen maistelussa ollut luostariolut. Tässä vaiheessa maistelijat alkoivat olla hivenen maistin puolella, mutta makunystyröissä oli vielä sen verran tuntoa, että pystyimme selviämään tästäkin juomasta. Van Honsebrouckin panimo on ollut toiminnassa vuodesta 1900 lähtien ja juoma on löytynyt Alkon hyllystä reilut parikyt vuotta.

Tällä linnaoluella aloittelimme jälkiruokien nauttimisen. Mielenkiintoisen tästä jälkiruoka maistelusta teki se, että kukaan meistä kolmesta maistelijasta ei ole suuri makean ystävä. Eikä VeliHopea osaa leipoa lähes ollenkaan, tai ainakin sellaisen käsityksen sain siitä. Poika oli käynyt ostamassa kaupasta jotain suklaakakkua ja hyvä niin.

Antamani ruokavinkki: Täyteläinen suklaakakku

VeliHopean ruoka: Joku kaupan suklaa höttönen

Tyyli: Belgityylinen Vahva Ale

Voltit: 11 %

Arvioija: Jaska

Yleistä: Maisteluiden vahvin olut, jota olen tätä ennen maistellut kertaalleen. Muistikuvia ei suurempia edellisestä kerrasta hirmuisesti ollut, mutta hyvältähän se silloin taisi maistua.

Ulkonäkö: Tumman ruskea, jossa hieman punaisuutta. Vaalean ruskea lyhytkestoinen vaahto.

Tuoksu: Tuoksussa havaittavissa makeutta ja hedelmällisyyttä. Hedelmistä päällimmäisenä tuntuu luumu.

Maku: Voimakkaan makuinen, mutta alkoholi ei silti tunnu liikaa. Makumaailmaltaan erittäin makean hedelmäinen. Täyteläinen ja pehmeähkö olut, jossa maistuu myös siirappi.

Tuomio: Oikein toimiva jälkiruokaolut ja muutenkin maukas juoma. Tämä kuitenkin häviää lukuisille muille belgityylisille vahvoille aleille.

Ostanko jatkossa: Todennäköisesti jatkossa jää hyllyyn puolestani, koska parempiakin löytyy. Esimerkiksi luostari-illan viimeinen olut.

Mistä: Alkosta löytyy

Olutopas.info pisteeni:
36/50

Arvioija: VeliHopea

Yleistä: Pelottavan vahva donkkaaja. Ensi näkemältä lähes pelottava.

Ulkonäkö:  Mahottoman tumma, ei näy ees läpi.

Tuoksu: Pehmeän magoisa tuoksu.

Maku: Erittäin sokerinen, hyvin karamellinen.

Tuomio: Loistava jälkiruoka, ei tarvitse mitään lisukkeita.

Ostanko jatkossa: Ostan

Arvioija: Karhumies

Yleistä: Pisinolut, LOL 100v

Ulkonäkö: Tummaaa

Tuoksu: BASIC

Maku:

Tuomio:

Ostanko jatkossa:

Yhteenvetona: 

Kuten yllä olevista arvioista alkaa huomaamaan, niin maistelijat alkavat olla maistissa. Karhumiehen kommentit olivat melko ammataitoisia. Tästä illassa olisi jäljellä enää yksi olut ja kyseinen olut on oma vakio-ostos ja sen verran paljastan , että väri sininen liittyy juomaan jollain tavalla. Monet saattavat arvatakin mikä juoma on luvassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *