Mathildedalin Kyläpanimo tulee tänä vuonna kahden vuoden ikään eli kuuluu uusimpien pienpanimoiden joukkoon. Panimon idea syntyi saunan lauteilla ja jo pitemmän aikaa näistä oluista on päässyt
Avainsana: Mathildedalin Kyläpanimo

Mathildedalin Kyläpanimo Pirske Mathildedalin Kyläpanimon Alkon käsityöläisolut on nimeltään Pirske. Kyseessä on Belgityylinen Ale. Belgit ovat yleisesti olleet suomalaisille panimoille hankalia ja niissä ei monikaan ole

Laitoin kyselyä Mathildedalin Kyläpanimon Tuomolle, että kerroppas mikä on Alkon käsityöläisolutvalikoimaan tuleva Pirske? Näin Tuomo kuvaili oluttaan: ”PIRSKE on 6,9 % belgi ale, sinne Strong belgian

Mathildedalin Kyläpanimo on uusimpia tulokkaita suomalaisten pienpanimoiden kasvavaan joukkoon. Tapasin ensimmäisen kerran tämän Kyläpanimon oluenpanijan Tuomo Holmin Helsinki Beer Festivaleilla ja juttelimme pitkät tovit, samalla oluita