Maistila Optimisti Puolivälissä urakkaa ollaan tämän olutkalenterin kanssa. Minunkin kaltaisella pessimistillä on melko optimistinen ajatus, että tämä olutkalenteri saadaan kunnialla hoidettua eli ei jää oluita juomatta.
Avainsana: Maistila

Pidin muutama viikko sitten Joensuussa 60’s Palaverissa oluttastingin, jossa aiheena oli oululaisen pienpanimon Maistilan oluet. Luonnollisesti otin nämä oluet myös maisteluun ja tässä on arviot kyseisistä

Maistila Double Bomber Yleistä: Viime reissullani Helsinkiin kävin kolme päivää pyörimässä Olut & Viski Expossa ja samalta reissulta sain myös Maistilalta pullollisen olutta mukaani. Maistila on

Panimo Hiisiltä tulee OlutExpoon mielenkiintoista settiä, koska panimon perusvalikoimaa ei ole mukana, vaan mukaan on tullut pääasiassa aivan uusia oluita. Keito 4,5 %, vaalea lager