Diamond Beverages tuo tapansa mukaan laajan ja erittäin mielenkiintoisen valikoiman oluita. Beer Huntersin valikoima on vielä hieman mysteeri, mutta ainahan ne tarjoilee puhdasta timanttia. Hanoja heillä
Kategoria: Muut
Jussi Laukkanen Saimaan Juomatehtaan toimitusjohtajaksi Jussi Laukkanen (Kuva: Andres Teiss) KTM Jussi Laukkanen, 32, on nimitetty Saimaan Juomatehdas Oy:n toimitusjohtajaksi 1.10.2015 alkaen. Laukkanen on aiemmin toiminut
Tilasin viime viikon maanantaina Saveur Bierestä paketillisen oluita ja ne saapuivat kotiovelleni eilen. Settiin valitsin pari loistavaksi havaittua aikaisempaa tuttavuutta ja loput olivatkin itselleni täysin uusia
Brew Seeker ei tänäkään vuonna jätä kylmäksi, vaan tuo laajan valikoiman erilaisia juomia. Viime vuonna omat suosikkini oluet löytyivät tältä tiskiltä. Saa nähä kuinka tänä vuonna
Sori Brewingista on tullut niin monesti mieleen Fintelligensin Sori –kappale, joten iskin hölmöt aivosoluni raksuttamaan ja tässä on Sori Brewingille muokattu versio kyseisestä biisistä 🙂 Pistäkää
OlutExpo 2015 lähestyy kovaa vauhtia. Haastattelin tapahtumanjärjestäjää Mikki Nymania ja tässä alla on haastattelun antia. Olen myös lähipäivien aikana julkaisemassa tapahtuman juomalistoja, joita olen jo muutamia
Kävin rupattelemassa olutjuttuja Radio City Joensuun vieraana. Juttujani voi kuunnella tänään 4.9.2015 klo. 13.00 ja klo. 14.00 välillä. Linkki nettiradioon: Radiot.fi – Radio City Joensuu
Saveur Biere on ranskalainen olutverkkokauppa ja yksi niistä verkkokaupoista, joista itsekin tilaan oluitani. Ajattelinkin antaa teille muutamat vinkit mitä täältä verkkokaupasta kannattaa tilata. Saveur Bieren valikoimasta
Eilen isäukkoni kävi kyläilemässä ja toi mukanaan kuusi suomalaista pienpanimo-olutta, jotka hän oli Alkosta käynyt ostelemassa. Hän sai vinkkejä meikäläisen Facebookin kautta ja loput vinkit tulivat
Tänään 19.8.2015 ratkesi Bryggeri Helsingin olutravintolassa Suomen paras olut. Tänä vuonna parhaan oluen tittelin nappasi ansaitusti tamperelaisen Panimoravintola Plevna (Koskipanimo Oy) Siperia Imperial Stout. Plevnan menestys
