Hiisi Game Brewery RyePA

Hiisi Game Brewery RyePA

 Olutopas.info – Arvio

Yleistä: Sain tuossa muutamia päiviä sitten maisteluunI Panimo Hiisin oluen nimeltä Game Brewery RyePA ja kyseessähän on American Pale Ale, jonka valmistuksessa on käytetty ruista. Ruista tässä oluessa on sekä mallastettuna, että myöskin hiutaleena. Humalointi on hoidettu kolmikolla Columbus, Chinook ja Simcoe.

Tässä jutussa on kyse myös muustakin kuin oluesta ja tulen kertomaan, että mikä tämä Game Brewery –juttu oikein on. Tätä juttua varten haastattelin yhtä suomalaisen pelialan veteraaneista eli Samuli Syvähuokoa. Kuinka tämä 30 vuotta pelialaa nähnyt jätkä voi mitenkään liittyä olueeseen. Siitä otamme selkoa tässä jutussa.

Sovimme Samulin kanssa puhelinhaastattelun. Soitin hänelle sovittuun aikaan ja hän olikin tekemässä matkaa bussilla kohti Helsingin keskustaa, jossa hänellä oli sovittuna kolme tapaamista. Seuraavassa hieman haastattelun tuloksia.

Haastattelu: Game Brewery / Samuli Syvähuoko

Kuka on Samuli Syvähuoko?
Olen ollut suomalaisessa peliskenessä mukana 30 vuotta ja nähnyt kaiken siitä alkupisteestä aina nykypäivään asti. Aloitin työskentelyn pelialalla 19 vuotta sitten ja perustin Remedy Entertainment –nimisen yrityksen. Remedyn jälkeen olen perustanut kolme muuta pelistudiota. Viimeiset kolme vuotta olen kiertänyt mentoroimassa muita pelialan yrityksiä. Nyt kuitenkin olen siirtymässä takaisin pelistudiohommiin ja perustanut pelistudion nimeltä Helsinki GameWorks. Näiden lisäksi on myös työn alla tämä Game Brewery.


Mikä on Game Brewery ja mistä idea tuli?
Ympäri Suomea sijaitsee paljon pelistudioita ja pelialan kouluja ja kiersin ne kaikki läpi parin viime vuoden aikana. Kävin puhumassa ja jakamassa pelialaan liittyviä kokemuksiani. Huomasin, että näissä paikoissa on paljon puutteita mm. rahoituksessa ja markkinoinnissa. Siitä vähitellen lähti idea, että perustetaan tällainen pelialan hautomo/kiihdyttämö, jossa tarjoamme lähtöalustan aloittaville pelinkehittelijöille.

Tämä Game Brewery on ollut jo alun pitäen tarkoituksena pitää voittoa tavoittelemattomana toimena ja siinä sitten yhdessä osittain talkoovoimin hommat hoidettaisiin. Game Brewery –hanke lähti käyntiin tasan vuosi sitten ja siihen lähdettiin etsimään rahoitusta, sekä julkista että yksityistä.

Julkinen puoli on tukenut pelialaa Tekesin kautta jo noin 65 miljoonalla eurolla, joka on loistava asia. Pelialan on tuottanut valtiolle tähän mennessä noin 300 miljoonaa euroa erilaisina verotuloina eli voidaan puhua aika kannattavasta ”sijoituksesta” valtion kannalta. Pelialaan kannattaa siis sijoittaa jatkossakin ja entistä enemmän. Nyt rauta on todella kuumaa ja sitä tulisi takoa hurjasti.

Alun perin ajatus oli perustaa ensimmäinen Game Brewery Helsinkiin ja levittäytyä sen jälkeen muihin peliklustereihin ympäri maata. Julkinen puoli oli valmis tukemaan hankettamme, muttei riittävissä määrin. Olimme kyllä saaneet useita yksityisiä firmoja mukaan talkoisiin hankkeen sponsoreiksi, mutta rahoitus ei silti ollut riittävä. Torsoa emme hankkeestamme halunneet tehdä, joten se jäi hetkeksi pauselle.

Lopputalvesta Joensuun peliklusterin vetäjä Veikko Miettinen otti minuun yhteyttä ja ehdotti, että tehdään Game Brewerystä kansallinen hanke pk-seudun sijaan. Maakunnat saavat erilaisia tukia pk-seutua paljon helpommin, joten olisi parempi aloittaa niistä. Tilanne on nyt se, että hanketta kehitellään eteenpäin maakunnallisena yhteistyönä ja rakennerahastokauden alussa tiedetään toteutuuko hanke jossain muodossa. Pelialan kattojärjestöihin kuuluva Neogames fasilitoi suunnitteluvaihetta. Itse toimin hankkeessa neuvonantajan roolissa.
 
Kuinka tämä Game Brewery olutyhteistyö lähti käyntiin Panimo Hiisin kanssa?
Olin Helsingissä puhumassa kasvuyritystapahtumassa nimeltä Slush ja siellä Hiisin Mikko Mäkelä kuuli puheeni. Puhuin tästä Game Brewerystä, että se tulee olemaan lähtöalusta/hautomo lupaavimmille pelinkehittäjille Suomessa. Puheeni jälkeen Mikko tuli juttelemaan minulle ja sanoi, että heilläkin on panimo. Siitä palaset lähtivät pikku hiljaa loksahtelemaan kohdilleen. Hiisin jätkät kävivät kylässä jolloin sitten suunnittelimme yhdessä tätä olutta, joka voisi kantaa Game Brewery –nimeä ja olla saatavilla Game Brewery tapahtumissa. Halusimme löytää olueen sellaisen perisuomalaisen raaka-aineen. Suomalaiselle pelialalle on aina ollut tärkeää juuri suomalaisuus ja suomalainen sisu. Sitten kun olimme vähän aikaa pyöritelleet ajatuksia, niin päädyimme tekemään oluen, jossa on mukana ruista. Game Brewery – työryhmä teki oluelle etiketin ja kirjoitti etiketistä löytyvän tarinan. Tätä olutta on tarkoitus saada saataville peliklustereiden kuukausittaisiin tapaamisiin ja muihin tapahtumiin.

Sinun suhteesi olueeseen?
Joskus nuorena poikana eli vähän alle täyttä ikää join ekaa kertaa jotain Koffia tai Karjalaa. Mentiin kavereiden kanssa metsään pussikaljalle ja siinä oli jokaiselle joku neljä – viisi olutta. Join omani liian nopeasti ja sitten lensi laatta. Siitä tuli kammo joka kesti 20 vuotta. Tämän kammon jälkeen olut on ollut suosikkijuomani.

Minkälaisista oluista tykkäät?
IPA –tyyppiset oluet ovat pitkään olleet suosikkeja, mutta muuten olen melko kaikkiruokainen oluiden suhteen. Suomalaisista pienpanimoista tykkään erittäin paljon ja pyrin lähes poikkeuksetta ostamaan pienpanimotuotteita. Asun lähellä Gallow’s Birdia, jossa tulee käytyä melko usein juomassa hyviä oluita.

Siinä oli Samulin haastattelu ja vielä ennen olutarviota kyselin Panimo Hiisin suunnasta tästä yhteistyöstä.

Haastattelu: Panimo Hiisi / Mikko Mäkelä

Mikä on tää Game Brewery –juttu?
Tämä Game Brewery on sellainen suomalaista pelialaa ja pienpanimo –olutta yhdistävä projekti. Slushissa Samuli kuvasi Game Breweryn toimintaa eräänlaisena panimona, jossa eri prosessinvaiheet on viritetty äärimmilleen tukemaan tietyn vaiheen etenemistä ja kehittämään tuotetta. Siitähän se ajatus sitten lähti – meidän toimintafilosofiat ja ajatusmaailmat natsasi erittäin isosti. Molemmilla on kova halu tehdä kaikenlaista uutta, ja viedä tätä kotimaisen osaamisen mahtavuutta jok’ikiseen maailman nurkkaan..! Ja molemmilla oli iso paikka sydämessä myös oluelle. 🙂

On mukava touhuta tällaisten luovien ihmisten kanssa, varsinkin kun pelialalla pidetään olutta muutenkin jo arvossaan. Esimerkkinä oluen paikasta pelimaailmassa:

  1. Kun peli “kuopataan”, eli siitä ei ole tullut tuottavaa ja sen kehitys lakkautetaan – juodaan samppanjaa.
  2. Kun peli lähtee lentoon ja menestyy – juodaan olutta. 🙂

Tämä ei ole mikään yhden talon tapa, vaan yleinen “sääntö”. Muutenkin alan ihmisistä löytyy paljon olutharrastajia..! Ja kaiken lisäksi mekin panimolla digataan peleistä ja vempeleistä. 😉

Tällä hetkellä on kypsymässä jo toinen erä tätä Game Brewery RyePAa ja jatkossakin tulemme tekemään tiivistä yhteistyötä Game Breweryn kanssa.

Siinä oli astetta pidempi pohjustus tälle oluella ja nyt sitten mennään itse olutarvion kimppuun.

Panimo: Panimo Hiisi

Maa: Suomi

Tyyli: American Pale Ale

Voltit: 5,3 %

Katkerot: 40 EBU

Humalat: Columbus, Chinook ja Simcoe

Ulkonäkö: Parin sormen mittainen kuohkeahko pieni kuplainen vaahto. Kirkas meripihkan värinen olut.

Tuoksu: Rukiinen ja hedelmäinen tuoksu. Lasia kun hieman pyörittelee käsissä enemmän, niin tulee esiin myös sitrushedelmää.

Maku: Maku on yhdistelmä ruista ja trooppista hedelmää. Mukana myös mäntymetsää ja karamellimallasta.

Tuomio: Oikein maistuva ja helposti juotava APA, jossa ei olla pistetty överiksi rukiin kanssa. Ruis on sellainen, joka jakaa mielipiteitä ja itse en ole ikinä pitänyt sitä oikein suosikkinani. Tässä oluessa ei ruis kuitenkaan ota yliotetta, vaan antaa tilaa myös muille aromeille. 

Ostanko jatkossa: Kyllä tätä voisi jatkossakin ostaa ja voin kyllä suositella.

Mistä: Sain arvioitavan pullon panimolta. On saatavilla keskiviikkona 9.7.2014 lähtien ainakin 60’s Palaverissa. Muita paikkoja on mm. Kuopion Malja, Oulussa ja Helsingissäkin jossain päin. Tampereellakin pitäs olla vielä saatavilla. <- Nuo saatavuustiedot tulevat voimaan viimeistään viikon 28 viikonloppuna.

Pisteet:
Tuoksu: 7/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 7/10
Suutuntuma: 3/5
Yleisvaikutelma: 14/20
Yhteensä: 35/50

Kolme sanaa: Rukiinen amerikkalainen ale

Toimi erittäin hyvin myös tuplajuustokanasalaatin kanssa!

Huom: Saatavuustietoja päivitetty 8.7.2014 klo. 17:45

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *