Jaskan ensimmäinen kesälomapäivä starttasi klo. 8:00, kun ystäväni Jasso Laamanen tuli hakemaan kotiovelta. Lähdimme ajamaan kohti Mikkeliä, jossa oli Panimo road trippimme ensimmäinen etappi eli Saimaan Juomatehdas. Huoltsikalta aamukahvit matkaan ja porskuttamaan kohti Mikkeliä. Saavuimme perille hieman ennen yhtätoista ja menimme sisälle odottamaan panimon toimitusjohtajaa Pertti Oksaa, jonka kanssa oli tarkoitus rupatella mm. tulevan olutkirjan tiimoilta. Siinä sitten turisimme lähes pari tuntia ja sen jälkeen lähdimme kiertämään panimoa. Tänään ei ollut mitään oluenpanoa käynnissä, mutta paikka oli täynnä valmiita tölkkejä ja pulloja. Reissu oli erittäin mielenkiintoinen ja Pertillä kyllä riitti hienoja tarinoita vaikka kuinka paljon.
Tämän vierailun jälkeen olikin sitten aika lähteä ajamaan kohti seuraavaa kohdetta, joka oli Malmgårdin Panimo. Saavuimme erittäin suuren kartanon eteen ja soitettuani Tuomas Markkulalle, niin pääsimme sitten oikeaan paikkaan elikkäs panimon eteen. Panimolla oli käynnissä siiderin pullotus ja kiersimme Tuomaksen opastuksella panimon läpi ja siirryimme Huvila Pale Alet suun kostukkeena pöydän ääreen jutustelemaan. Juttua riitti ja sen jälkeen lähdin vielä ottamaan reilusti valokuvia ympäri panimoa. Kokonaisuudessaan tämä Malmgårdin tila oli uskomattoman hienon näköinen paikka ja aurinkoinen ilma kruunasi kaiken.
Tämän vierailun jälkeen lähdimmekin ajamaan ensimmäistä majoituspaikkaa kohti. Saavuimme Espooseen ja aivan mahdottomaan nälkään piti lähteä etsimään korjausta. Sellosta löytyi nopealla silmäilyllä paikka nimeltä Chico’s. Listalla näkyi annos, jossa oli kolme erilaista burgeria, joten tämä oli meidän paikka. Juomaksi tilasin Nokian Keisari 66:sen. Tässä nälkätilassa kyseinen annos ja juoma tuntuivat maailman parhailta. Muutamaan minuuttiin nielaistu annos ei lopulta sitten enää tuntunutkaan, niin hyvältä. Illemmalla pitää katsoa, että jos sitä kävisi parit oluet maistamassa paikallisessa eli William K Sellossa. Olipa erittäin mukava ensimmäinen kesälomapäivä ja huomenna reissu jatkuu. Tässä vielä reissukumppanini Jasson mietteitä päivästä. Hän ei ole juurikaan olutharrastaja, vaan arjen perustallaaja.
![]() |
Pikkusen evästä |
Jasson kommenttia:
Oluesta ja olueen liittyvistä asioista en tiedä juurikaan sen enempää, kun sen että niitä löytyy marketin hyllyltä lasista ja tölkistä. Mielenkiinnolla siis matkaan ihmettelemään mitä siellä ”kulissien” takana onkaan.
Ensimmäinen kohde Saimaan Juomatehdas näytti hyvin ”tehdasmaiselta”, mutta about minuutin jälkeen, kun kuuntelin Pertin ”tarinaa” olin kuin kotonani. Ilmapiiri oli aivan mielettömän kotoisa ja opin sen parin tunnin aikana enemmän oluthommista kuin ikinä elämäni aikana.
Seuraavana olikin kohteena Malmgård ja ajatukseni pihaan kaartaessa oli, jotta ”nyt ollaan kohteessa”. Autosta ulos astuessa edessä nökötti aivan hulppea kartano. Ensimmäisenä mieleen tuli batman, joksenkin samannäköinen linnake. Taas kuunnellessa Jaakon ja Tuomaksen höpötyksiä tuli opittua monta uutta mielenkiintoista asiaa. Ei tämä olut taidakkaan olla pelkästään se Koff, Karhu tai Olvi vaan näissähän on joku tarinakin.
Jaska ja Jasso kuittaa 🙂