Oluella Surakan Baarissa

Jani Strand – Jessica Simpson ulostaa

Kävin tuossa viime viikon perjantaina ensimmäistä kertaa Surakan Baarissa, joka sijaitsee täällä kotikaupungissa Joensuussa. Tarkoituksena oli käydä katsomassa minkälainen baari on rakentunut vanhan Surakan talon historiaa huokuvien seinien sisään. Tapasin paikan päällä Antti Gavrilovin, joka on yksi kolmesta tämän baarin omistajista. Antti on nuoruuden kavereitani, joten täysin tuntematon jätkä ei ollut vastassa. Menimme sisälle baariin ja hän ryhtyikin aluksi esittelemään tiloja. Kello oli silloin hieman reilu seitsemän illalla ja muutamassa pöydässä istuikin hieman kaiken ikäisiä ihmisiä nauttimassa juomistaan keskustellen, kuka mitäkin. Paikka toimiikin loistavasti siinä, että sinne voi tulla rauhassa viettämään aikaa ystäviensä kanssa, koska musiikki ei pauhaa täysillä, vaan soi taustalla rauhallisesti. Himmennetyt valot ja pöydissä olevat kynttilät luovat lisätunnelmaa. Baarin sisustus on vanhanaikaista ja sitä on piristetty muutamilla persoonallisilla sisustuselementeillä.  Muun muassa seinällä suuri taulu, jossa Jessica Simpson istuu pöntöllä. Tämä joensuulaisen taiteilijan Jani Strandin taideteos ei voi jäädä keneltäkään huomaamatta. Antti kertoikin tämän kyseisen taulun jakavan mielipiteitä.

Surakan talon historiaa:
Surakan talo on 1800 – luvun puukaupunkia ja viimeisiä rakennuksia tätä vanhaa Joensuuta. Rakennus sijaitsee Pielisjoen vieressä ja ikkunoista onkin näkymä suoraan joelle. Surakan talon pihapiiri on niitä viimeisiä harvoja esimerkkejä tästä 1800 – luvun lopun kaupunkirakenteesta. Surakan talo on rakennettu vuonna 1849 järjestysmies Aug. Johnssonille ja se oli yksi kaupungin neljästä rapatusta puutalosta. Talo vaihtoi omistajaa vuonna 1870 kauppias Anders Pakarisen ostettua talo ja vuonna 1885 rappaus vaihtuikin lautaverhoukseen. Nimi Surakan talo tulee siitä, kun vuonna 1933 Kustaa Surakka osti talon itselleen. Joensuun kaupunki osti talon pois Surakan perikunnalta 1970-luvun puolivälissä. Vuonna 1980 rakennus kunnostettiin ja se on siitä lähtien ollut suojeltuna kaavassa.

Historiatiedot: http://cgi.jns.fi/koulu/kuma/kohteet/surakka.html

Baarin tiloissa on yhteensä kuusi vanhaa ja kauniin näköistä takkaa ja tila on jakautunut moneen eri huoneeseen. Katsoimme Antin kanssa läpi olutvalikoiman ja tämä valikoima olikin pääasiassa Sinebrychoffin maahantuomia oluita. Oluthanoja oli kolme, joista kaksi oli varattuna Karhulle ja kolmannessa oli Grimbergen Dubbel. Pullovalikoima oli melko peruskamaa ja lähes kaikki pääasiassa löytyvät tällä hetkellä Alkon valikoimasta. Loistavista oluista siellä oli Sinebrychoff Porter ja Sinebrychoff & Brooklyn Brewery Two Tree Porter.

Joulu aikaan valikoimassa oli ollut mm. Pyynikin Käsityöläispanimon Jouluolut. Tällä hetkellä hyllystä löytyi mm. BrewDogin Punk IPA ja oikein mainio maitokauppaolut Fuller’s Chiswick Bitter. Otimme Antin kanssa pullolliset Sinebrychoffin & Brooklyn Breweryn Two Tree Porteria ja siirryimme pöydän ääreen rupattelemaan. Annoin muutamia vinkkejä, että minkälaisilla pienillä muutoksilla tästä paikasta saisi kehitettyä erittäin hyvän ravintolan, jossa olisi tarjolla erilaisia laadukkaita oluita.

Tiskin tapahtumia
Olutvalikoimaa

Rupattelimme reilun pari tuntia, jonka aikana rupesi ihmisiä tulemaan koko ajan enemmän ja enemmän. Yhdeksän aikaan oli jo melko lähes kaikki istumapaikat varattuja tästä 110 asiakaspaikkaa sisältävästä baarista. Antti kuvaili paikkaa ”koko kansan baariksi”, jota se ympärilleen katsottaessa todellakin oli. Ikäjakauma oli 18 – 60 väliltä ja miksipä ei olisi. Onhan paikka erittäin viihtyisä. Juuri sellainen, josta itsekin tykkään eli rauhallinen, tunnelmallinen paikka, jossa voi ystävien kanssa rupatella mukavia ilman karaokea tai muuta taustalla pauhaavaa ränkytystä. Surakan baarilla on tarkoitus jatkuvasti kehittää olutvalikoimaansa mahdollisuuksiensa mukaan ja Antti ottikin mielellään vastaan erittäin varteen otettavia ehdotuksiani.

Maanantaista perjantaihin on Surakan Baarissa saatavilla keittolounasta, jossa Antti pyrkii valmistamaan keittoja, joiden luonne on runsas eikä herneelle tarvitse etsiä kaveria. Kesän suunnitelmista Antti paljasti, että pihalle on tulossa 50 – 60 asiakaspaikkainen terassi. Tämän lisäksi on muitakin suunnitelmia, joista sitten pystyy myöhemmin paljastamaan enemmän. Tällä hetkellä pihalla on n. 70 asiakaspaikkainen Tiipii, jossa Surakan porukka valmistaa varauksesta minimissään 25 hengelle erilaisia buffetmenuja. Tiipii toimii aputoiminimellä Teepee Dining.

Teerenpeli Kaski

Baari tiskin takaa löytyy myös melko laaja viskivalikoima ja siellä oli mm. Teerenpelin Kaski, joka on ollut erittäin suosittu. Konjakeista harvinaisuutena oli mm. 50 vuotta tammitynnyrissä viihtynyttä konjakkia. Illan lopuksi olikin sitten aika tutustua surakoihin. Surakat ovat tapaksia, joita tarjolla oli tällä kertaa yhdeksää erilaista suolaista herkkua, joka menee mukavasti oluenkaverina. Antti kasasi minulle lautaselle neljää erilaista ja kyytipojaksi otin Grimbergen Blanchea, joka on omasta mielestäni ehdottomasti paras Grimbergen ja ihan kelpo Witbier. Lautasella oli: Sillikaviaria, Maustesoijapullia, Yrttiedamia ja Tandoorilammasta. Suoraan sanottuna taivaallisen makuinen setti, josta sillikaviar nousi ylitse muitten. Surakoiden ja oluen jälkeen olikin sitten aika siirtyä kotia kohti.

Surakoita
Surakat ja Grimbergen Blanche

Jaskan kommenttia Surakan Baarista:
Paikkana Surakan Baari oli erittäin viihtyisä ja rauhallinen. Paikka jonne kannattaa tulla katsomaan niitä viimeisiä osia tätä vanhaa Joensuuta. Surakat olivat älyttömän hyvän makuisia. Vielä kun olutvalikoimaa saa hieman muokattua, niin paikka on ehdottomasti sellainen missä viihtyy ihmiset iästä riippumatta ja olutvalikoiman parannuttua, niin viihtyvät myös kaikki olutharrastajatkin. Suosittelen ehdottomasti kokemaan. Joskus pitää kyllä käydä vielä keittolounaallakin ja tulen varmasti itsekin käymään uudestaan Surakan Baarissa.

3 thoughts on “Oluella Surakan Baarissa

  1. Kiitoksia vinkistä! Pitää käydä tsekkaamassa jahka kerkeää täältä Lappeenrannasta käymään. Ei näitä ränkytys renkutus paikkoja jaksa.

  2. Nyt veti sisustustaulu kyllä vahvasti sanattomaksi. 😀

  3. Kiitti kattavasta reportaashista. Pitää mennä syömään surakkaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *