Olutvuosi 2013 oli blogissani mahtava vuosi. Vuoden aikana pääsin maistamaan toinen toistaan loistavampia oluita, pääsin käymään useassa oluttapahtumassa ja muutamia hienoja panimovierailujakin kertyi tämän vuoden aikana. Tämä vuosi oli ensimmäinen kokonainen vuosi blogilleni ja siitä jäi kaikin puolin erittäin positiivinen kuva. Blogissani tapahtui paljon vuoden aikana ja vuosi oli muutenkin erittäin antoisa ja opettavainen. Seuraavaksi käyn kuukausi kerrallaan ja listaan hieman tapahtuneita kohokohtia. Samalla laittelen jokaiselta kuukaudelta mieleenpainuvimman oluen.
Tammikuu
Vuosi lähti käyntiin melko varovaisesti ja tammikuussa ei blogissani tapahtunut paljoa. Alkuvuoden muut kiireet tekivät sen, että blogin puolelle ei montaa juttua päivittynyt. Kaikin puolin rauhallinen aloitus vuodelle.
Tammikuun olut: Nøgne Ø Imperial Stout. Huikean makuinen IS! Yksi parhaita maistamiani oluita.
—
Helmikuu
Helmikuussa alkoikin sitten Jaska heräilemään alkuvuoden horroksestaan ja heti alkuun tuli heitettyä reissu Etelä-Suomeen ja sillä reissulla tuli eteen useita hienoja oluita. Helsingissä Oluthuone Kaislassa pääsin maistamaan useampaan otteeseen maailman parhaaksi olueksi valittua Westvleteren 12 ja samalla kertaa ensimmäistä kertaa maistelussa oli myös Plevnan Siperia Imperial Stout, joka kerta kaikkiaan räjäytti tajuntani. Kertaheitolla parhaaksi suomalaiseksi olueksi omassa listassani ja toiseksi kaikkien maistamieni oluiden listalla. Tällä Helsinki/Espoo reissulla kävin ensimmäistä kertaa Arkadian Alkossa ja sieltä mukaan lähti seitsemän olutta, joista lopulta kolme olutta…
…ylsivät koko vuoden Top 5 –listalleni. Reissun erikoisin olut kuitenkin oli Oluthuone William K Sellossa maistamani BrewDog Sink The Bismarck, joka on vahvin maistamani olut ja siinä potkua on hurjat 41 %. Ei mikään makuelämys, mutta aikamoinen kokemus.
Helmikuun olut: Plevnan Siperia. Pitkään olen tätä metsästänyt ja nyt pääsin viimein maistamaan. Mahtava!
—
Maaliskuu
Maaliskuussa rupesinkin sitten jo maistelemaan noita Arkadian Alkon herkkuja. Tämän lisäksi isäukkoni toi Argentiinasta hieman toisen ääripään olutjuomia. Maaliskuussa keksin idean ruveta kirjoittamaan suomalaisista pienpanimoista juttuja ja silloin koki suomalaiset pienpanimot tutuksi –artikkelisarja päivänvalon. Ensimmäisenä artikkelina kirjoitin Nokian Panimosta. Samalla pääsin aivan ensimmäisten joukossa maistamaan Nokian Keisari 66 American Pale Alea ja Nokian Keisari LuomuTummaa. Kaikki tietävätkin minkälainen hittituote tuosta 66:sta tuli. Suomalaiset pienpanimot tutuksi –artikkelisarja lähti käyntiin yliodotusten, kun tavoitteena oli, että jos yhdestä panimosta pääsisin kirjoittamaan. Vuoden loppuun mennessä mukaan olikin jo tullut 16 panimoa. Kiitokset kaikille panimoille aktiivisesta osallistumisesta.
Nokian uutuudet |
Tässä kuussa tein myös mielenkiintoisen savuolutvertailun, jossa otin maisteluun kolme hyvin erilaista savuolutta. Testin voitti Urbock pienellä erolla SavuKatajaan.
Savuinen testi |
Maaliskuun olut: Stone Old Guardian. Tämä on vuoden hienoimpia olutkokemuksia. Nokian Keisari 66 American Pale Alelle erityismaininta ja suuri hatun nosto panimon suuntaan loistavasta oluesta, joka on itselleni ylivoimaisesti ostetuin olut ja löytyy koko ajan jääkaapista. Suunnannäyttäjäolut ennen kaikkea.
—
Huhtikuu
Huhtikuussa lähti toinen olutsarja liikenteeseen blogissani ja kyseinen sarja on edelleen voimissaan eli Jaska Vaaleilla Laakereilla sai alkunsa. Tässä sarjassa maistelemme isäukon (KalaHarri) kanssa vaaleita lager –oluita ja samalla höpistään kaikkea vähemmän järkevää. Ensimmäisessä osassa viiden vaalean lagerin parhaimmaksi nousi Laitilan Kukko Pils. Tällä hetkellä on suunnitteilla jo tähän laakerisarjaan viidesosa ja katsotaan milloin päästää sitä toteuttamaan eli jatkoa on luvassa.
Ensimmäiset Vaaleat Laakerit |
Huhtikuu oli blogin puolella työntäyteinen ja aluille laittelin myös Jaska suosittelee – osion, jossa kerron suosituksia Alkon ja maitokauppojen oluista. Tätä olen vuoden aikana päivitellyt vaihtelevalla menestyksellä. Tarkoituksena olisi saada tämä pysymään paremmin ajantasalla, mutta katsotaan miten aika riittää.
Huhtikuun olut: Ei tullut mitään huikeita uutuuksia, mutta kellarista kaivettu Nøgne Ø # 100 oli kyllä kuukauden ykkönen
—
Toukokuu
Hefet testissä! |
Toukokuussa muuttui blogini ulkoasu ja samalla siitä tuli hieman silmäystävällisempi. Kävin tutustumassa Joensuun ”olutkulttuuriin”, joka on tuostakin jo mennyt huonompaan suuntaan. Tässä kuussa tuli myös valittua maailman paras Hefeweizen, joka lopulta oli Weihenstephaner Hefeweissbier.
Toukokuun olut: Vakka-Suomen Prykmestar Double I.P.A. VASPin loistava DIPA, jota olin aikaisemmin pariin otteeseen maistanut hanasta.
—
Kesäkuu
Kesäkuu pyörähti käyntiin Vakka-Suomen Panimon artikkelilla ja sen perään tuli iso liuta samaisen panimon olutarvioita.
Vakkasuomalaisia |
Vierailulla Rekolan Panimolla |
Vierailulla Stadin Panimolla |
Sitten puolessa välin kuuta oli aika siirtyä kesälomille ja matkata kohti Etelä-Suomea. Matkan varrella pääsin vierailemaan Rekolan Panimolle, jossa Malty-Jari esitteli panimolaitteitaan ja keskusteltiin heidän oluistaan. Seuraavana kesälomapäivänä kävin viemässä yhdelle espoolaiselle kotiolutharrastajalle tyhjiä olutpulloja ja hän antoikin minulle muutaman kotioluen maisteluun. Kävimme myös muutamat oluet maistamassa The Gallows Birdissä. Sitten olikin aika heittää Ruotsin ristely ja siltä reissulta mukaan tuli kahdeksan pulloa Systembolagetista. Samaiselle kesälomareissulle mahtuikin vielä yhdelle päivälle vierailut kahdessa helsinkiläisessä olutpanimossa. Aamupäivästä menin käymään Perhon Panimolle ja sen jälkeen sitten Stadin Panimolle, jossa vierähtikin yömyöhään. Loistavia vierailuja, joissa hienoja keskusteluja ja hienoja oluita.
Kesäkuun olut: Stadin Katariina Imperial Stout (suoraan tankista maisteltuna) ja kotosalla nautittu BrewDog Tokyo* olivat kesäkuun kaksi mieleenpainuvinta olutnautintoa.
—
Heinäkuu
Heinäkuun alussa pääsin maistelemaan ensimmäistä kertaa uuden lähipanimon olutta eli maisteluun tuli Kiteen Panimon Pajari Pilsin viimeistä koeversiota, joka oli erittäin hyvää.
10. päivä heinäkuuta tuli 50 000 kävijää täyteen blogin puolella. 24.-25. päivä menivät Helsingin Suuret Oluet Pienet Panimot –oluttapahtumassa ja kyseinen kaksi päivää oli täynnä erittäin hienoja kokemuksia. Pääsin keskustelemaan oluista ja ennen kaikkea juomaan hyviä oluita mm. Reittausblogin Harrin, Tuopin Ääressä blogin Arton ja Arde arvioi –blogin Arin kanssa. Tapasin paljon hienoja ihmisiä ja pääsin maistamaan lukuisia hienoja oluita. Ennen tätä reissua julkaisin blogissani n. 10 eri panimon juomalistat, joiden perusteella olikin kiva suunnitella mitä sitä maistelisi.
Helsingin Suuret Oluet Pienet Panimot 2013 |
Helsingin SOPPisa: Vas. Tatu Hiitola, Jaska Tuomas ja Jenni Pere |
Puusavotassa |
Halkoja pilkkomassa |
Heinäkuun lopussa minuun otettiin Yleltä yhteyttä ja halusivat haastatella. Siitä syntyi Ylen nettisivuille juttu nimeltä: Olutbloggaaja: Hyvää olutta kuluu perusbisseä vähemmän.
Heinäkuun olut: Mieleenpainuvin olut oli Helsingin SOPPissa Stadin MIWtFY Sour Ale.
—
Elokuu
Kouvostoliiton Olut HandiCap Impeial Stout |
Elokuun 6. päivä tuli JaskanKaljat blogille ensimmäinen vuosi täyteen. Tuli maistettua muutamia kotioluita, joista päällimmäisenä jäi mieleen Kouvostoliiton Oluen HandiCap Impeial Stout
Elokuussa kirjoitin haastavimman juttuni, kun tein BrewDogista tupla-artikkelin. Toisen kirjoitin Suomeksi ja toisen Englanniksi.
Elokuun olut: Beer Hunter’s Mufloni CCCCC IPA. Vihdoin ja viimein pääsin maistamaan tätä viiden Ceen IPAa. Hienoa oli saada tällainen loisto-olut Alkon valikoimaan.
—
Syyskuu
Syyskuu alkoi reissulla Kiteelle, jossa pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni kokeilemaan oluenvalmistusta ja tapahtuma paikkana oli Kiteen Panimo.
Syyskuussa oli sitten Jyväskylässä Oluton –festarit, joissa tuli kaksi päivää pyörittyä. Siellä tapasin mm. Olutkellari Blogin J-P:n, jonka kanssa se pari päivää menikin festareilla. Samalla reissulla pääsin tutustumaan Panimo Hiisin panimotiloihin.
Oluton festareilla ja ihan vaan parilla 🙂 |
Hiisin Raivoava Rakki ja rakin isäntä 🙂 |
Syyskuun olut: Oluton festareilla pariinkin otteeseen nautittu Beer Hunter’s Mufloni Äkäpukki ja Panimo Hiisin Raivoava Rakki olivat syyskuun parhaat oluet.
—
Lokakuu
Lokakuun alussa kävin muutaman päivän reissulla Saksan Munchenissa ja siellä Oktoberfesteillä. Huikean hieno reissu.
- Oktoberfest, Munchen, Saksa 4.10.2013
- Oktoberfest, Munchen, Saksa 5.10.2013
- Oktoberfest, Munchen, Saksa 6.10.2013
Kaksi pientä kiitos 🙂 |
Schneider Weisses Bräuhaus ja TAP5 Hopfenweisse |
Tässä kuussa tein parin päivän mittaisen reissun Helsinkiin ja tämän reissun tarkoituksena oli mennä maistelemaan Suodattamatonta Pilsner Urquellia ja käydä yksi päivä seikkailemassa Suomen OlutExpossa. Kumpikin tapahtuma oli erittäin hienoja kokemuksia. Päällimmäisenä jäi mieleen se, että Suomen OlutExpossa pääsin tutustuttamaan BrewDogin HeadBrewerin Stewart Bowmanin ja Gatekeeperin Zarah Priorin suomalaisiin oluisiin.
- Pilsner Urquell erikoiserän lanseeraustilaisuus 17.10.2013
- Suomen OlutExpo2013 – 18.10.2013 klo.12:00-17:00
- Suomen OlutExpo2013 – 18.10.2013 klo.17:00-22:00
Jaska Urkkitynnyrin äärellä |
Bowman, Jaska & Zarah |
BrewDog Abstrakt AB:14 Imperial Weizenbock & Zarah |
28. elokuuta tuli blogissani 100 000 kävijän rajapyykki rikki.
Lokakuun olut: Suomen OlutExpossa maistamani BrewDog Abstrakt AB:14 Imperial Weizenbock oli loistava makea jälkiruokaolut ja toinen melko vaikuttava olut oli Beer Hunter’s Tyrnilambic. Saksassa maistettu Schneider Weisse TAP5 Meine Hopfenweisse oli myös melko huikea vehnäolut.
—
Marraskuu
Aloitin suomalaisiin kotipanimoihin keskittyvän artikkelisarjan suomalaiset kotipanimot tutuksi ja ensimmäisenä teinkin jutun jyväskyläläisestä Ukonmaljasta. Sitten alkoikin vähitellen Alkon jouluoluiden läpi käyminen. Ensimmäisenä maisteluun tuli koko vuoden odotetuin olut eli Alkon valikoimaan saapunut pullotettu Plevnan Siperia, jota tuli hamstrattua talteen reilu kymmenen pulloa. Marraskuussa aloittelin vielä Jaskan Pikaiset –nimisen oluiden arvioinnin. Siinä tarkoituksena on kirjoitella hieman lyhyempiä olutarvioita, kun muuten yleensä mulla nämä jutut saattaa välillä karata ylipitkiksi.
Marraskuun olut: Tätä ei tarvinnut miettiä kahta kertaa. Se oli ehdottomasti Plevnan Siperian pulloversio.
—
Joulukuu
Joulukuussa oli sitten Olutopas.info – sivuston vuoden oluiden ja panimoiden äänestämistä. Tämä äänestys alkoi jo marraskuun puolella ja päättyi 4.12. Kyseisessä äänestyksessä blogini voitti tasapistein Arde Arvioi –blogin kanssa Vuoden Suomalainen Olutblogi äänestyksen, joka oli kerta kaikkiaan mahtava juttu. Siitä suuret kiitokset kaikille. Muuten joulukuu meni jouluoluita maistellessa ja arvioidessa.
Siperia maistuu myös joulupukille 🙂 |
Kosoolan Panimon Del Norte Titan |
19. joulukuuta blogin osoite muuttui vanhasta jaskankaljat.blogspot.fi, niin uuteen jaskankaljat.fi – muotoon.
Joulukuun olut: Joulukuun paras olut tai itse asiassa myös yksi parhaita maistamiani oluita ikinä oli Kosoolan Panimon Del Norte Titan. Kyseinen olut on Juhani Palttalan kotipanimon tuotos, joka on 12 prosenttinen ja 100 EBUinen American Barley Wine. Käsittämättömän huikea olut!!! Tästä oluesta tulossa arvio tuossa ensi vuoden alkupuolella ja samalla panimoartikkeli Kosoolan Panimosta.
—
Vuosi 2014
No mitäs sitä uskaltaa tulevasta paljastaa. Eipä oikeastaan paljoa, kun en itsekään tiedä. Tulen ainakin kirjoittamaan kaikki nuo jäljellä olevat panimoartikkelit valmiiksi. Niiden lisäksi olisi taas suunnitteilla käydä joitain olutfestareita katsomassa. Jaska Vaaleilla Laakereilla tulee saamaan toivottua jatkoa ja sekin konsepti tulee varmasti vuoden aikana hieman muuttumaan, kun kohta on kaikki maailman vaaleat lagerit juotu 🙂
Ideoita ja suunnitelmia on pää täynnä ja niitä yritän vuoden mittaan toteuttaa. Tarkoituksena onkin pyrkiä tarjoamaan Teille lukijoilleni mahdollisimman mielenkiintoisia juttuja.
Hyvää maltaista ja rapsakasti humaloitua uutta vuotta kaikille!
Kiitokset tästä hienosta vuodesta kaikille lukijoille, pienpanimoille, kotipanimoille, muille olutblogikollegoille ja aivan kaikille muillekkin!!!
Kiitoksia myös kaikille oluita lähettäneille!!!
Ps. Jos tulee mieleen risuja tai ruusuja, niin laittakaa kommenttia. Muutosehdotuksia yms… Kaikki palaute on tervetullutta 🙂
Hyvää uutta vuotta!
Yksi toivomus voisi olla paremmat kuvat 🙂
t. c0fein
Tähän toivottavasti saadaan parannus, kun tilasin uuden kameran. Olen ottanut viimeiset reilu puol vuotta kuvia kännykällä kun kamera hajosi
En voisi paljon kateellisempi olla, kun tätä kertausta katselee ja vertailee omiin oluisiin ja kokemuksiin viimeisen vuoden aikana.
t. Risbe