Suomalaiset kotipanimot tutuksi – Wolf Border Brewery

Syntymäkunnassani ja samalla nykyisessä asuinkunnassani vaikuttaa myös Matti Nuutisen kotipanimo nimeltä Wolf Border Brewery. Oluen valmistuksen Matti aloitti syksyllä 2011 ja oluet valmistuvat autotalli tyyppisessä tilassa. Tähän mennessä Matti on valmistanut 40 keittoa, joista 32 ovat olleet erilaisia reseptejä.

Oluenpanokirja – Sisältää kaikki muistiinpanot oluenteosta

Kuka on Matti Nuutinen?
Matti on myös Joensuussa syntynyt ja suurimman osan elämästä viettänyt kolmekymppinen. Päätöinään Matti tekee web-markinointia. Oluenteossa Matti pitää oluenteon tekniikka ja prosessien suunnittelusta mutta hänestä on mielenkiintoista myös oluen reseptiikka ja rohkeasti kokeilla mitä syntyy erikoisistakin yhdistelmistä.

Panimon nimen Wolf Border Brewery takana ei ole mitään mystistä tarinaa. Matti halusi panimon nimellä osoittaa, että ollaan korvessa eli todellakin siellä susirajalla. Toisaalta hän haluaa nimen avulla taistella sitä vastaan, että sijainnilla ei ole merkitystä. Metsässäkin voi tehdä mitä tahansa.
 

Ensimmäinen satsi
Uusi kattila

Lämpösäädetty käymistila

Mistä kaikki alkoi?
Ensimmäinen askel kohti kotiolutharrastusta oli John Palmerin How to Brew -kirjan lukeminen. Pian sen jälkeen tilaukseen meni Brouwlandin superiar Electronic kit jolla oluen teko alkoi. Laitteisto päivittyi heti ensimmäisen erän jälkeen erillisellä keittokattilalla ja samalla hän vaihtoi counterflow jäähdyttimen jäähdytin kierukkaan. Käyminen tapahtui alussa viilennetyssä huoneessa, mutta myöhemmin Matti hankki lämpötila säädettävän jääkaapin käymistilaksi. Alusta asti hän on käyttänyt tynnyreitä (corny kegejä) pullojen sijaan, mutta tässä myöhemmin ruvennut myös tutustumaan pullottamiseen. Matin ensimmäinen erä oli hänen mielestään todella epäonnistunut, mutta ei hän siltä oikeastaan paljoa odottanut, koska ei tuntenut laitteita eikä edes oluentekoa tarkemmin kuin kirjasta luettuna. Jälkikäteen katsottuna resepti on aivan käsittämätön: lajitelma maltaita ja humalia, joita Matti oli ostanut oluentekovälineiden kanssa. Lopputulos oli hirvittävän makea, vihreän humalainen, tumma ja samea.

Kolmi Vilja Auvervaara – 3 viljan olut, joka tyyliltään nykyaikaistettu sahti
Kolttonen Pale Ale – APA aromihumaloitu amarillolla

Hyviä ja huonoja kotioluita
Matti pitää erittäin paljon vehnäoluiden teosta varsinkin kesällä ja Wit on hänen paras olut. Witin hän valmistaa perinteisellä reseptillä jossa käyttää 50 prosenttia mallastamattomia vehnän jyviä. Noin suuri määrä mallastamatonta vehnää tekee mallastuksesta hyvin monimutkaisen, ja olut onkin pienuudesta ja kevyydestä huolimatta työläin Matin oluista. Huonoin olut oli varmasti tuo yllä mainittu ensimmäinen olut, mutta epäonnistunein olueteko oli ensimmäisen Stone IPA Clonen valmistusyritys. Oluenteko meni mainiosti keitto vaiheeseen asti jolloin Matti mittasi ensimmäistä kertaa ominaispainon ennen keittoa. Ominaispaino oli huomattavasti yli suunnitelman joten hän lisäsi vettä ominaispainon pudottamiseksi. Keiton lopussa hän kuitenkin huomasi, että olikin mitannut alun ominaispainon jotenkin väärin ja olut oli jäämässä alle Pale Alen vahvuiseksi. Keiton aikana oli tietysti lisännyt normaalit humalat joista mm. 40g Centennialia aromihumalaksi. Matti kuitenkin päätti että jotain on saatava käymisastiaan ja päätyi keittämään vierrettä yli kolme tuntia ominaispainon nostamiseksi. Hän lisäsi vielä uudet aromihumalat, koska ensimmäisistä aromihumalat olivat muuttuneet tässä vaihessa katkerohumaliksi. Yllättäen oluesta ei tullut täysin epäonnistunut, vaikkakin hyvin hyvin katkera.

Motueka Pilsner
Perus Normaali Wit

Työnalla olevia oluita ja tulevaisuuden suunnitelmia
Wolf Border Breweryllä on tällä hetkellä työnalla kolmisen olutta. Käymässä on Scottish 70” ja Ruis-Saison (maustettuna mustaherukan lehdillä ja katajanmarjoilla). Pullokäymisessä on noiden lisäksi sitten vielä vehnäolut pienellä savuvivahteella. Suunnitteilla on mm. Ruis Pale-Ale, Single Hop Citra-DIPA, Bretta Imperial Stout ja Savu-Porter.

Kaupallisista oluista Matille ei varsinaisesti ole yhtä suosikkia, vaan Britannian oluttyylit ovat lähimpänä sydäntä. Puhuttaessa, että minkälaisen kaupallisen oluen Matti olisi itse halunnut kehittää, niin ensimmäisenä hänelle tulee mieleen raikkaasti ja tasapainoisesti humaloitu perinteinen Bitter. Yksinkertaisimmat oluet ovat hänestä vaikeimpia tehdä varsinkin tosi hyvin. Bitterissä tasapainoisen ja hyvän humaloinnin – säilyttäen juotavuuden ja keveän maltaisuuden – saaminen ei ole helppoa. Matti on aika kriittinen omia oluita kohtaan, joten hän ei juurikaan nosta mitään oluttaan paremmaksi kuin kaupalliset vastaavat. Useimmiten hänen oluensa vastaavat kaupallisia oluita. Vehnäoluissa ja Witissä hän on omasta mielestään onnistunut yhtä hyvin ja paremminkin kuin kaupalliset vastaavat.
Tulevaisuuden suunnitelmiin Matilla kuuluu, niin kuin lähes kaikilla kotiolutharrastajalla, että pääsisi tekemään olutta myyntiin. Tällä hetkellä hänellä ei kuitenkaan ole mitään konkreettista suunnitelmaa panimon perustamiselle. Hänestä olisi kuitenkin mukava päästä kokeilemaan oluentekoa isommassa mittakaavassa jossain pienpanimolla.

Lähiaikoina on tulossa olutarvioita mm. seuraavista Wolf Border Breweryn oluista: Stone IPA Clone, Golden Strong, Imperial Stout, Elossa (Sour Ale), Framboisa ja paljon muita…

Wolf Border Breweryn olutarviot:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *