Rekolan MunkintieOlutopas.info – Arvio |
Yleistä: Munkintie on Rekolan Panimon ensimmäinen olut, joka pääsi myyntiin Alkoon. Tämä on loistava saavutus, koska kyseessä on kuitenkin näinkin tuore panimo. Tämän Munkintien alkuperäinen resepti on vuodelta 2005, jolloin Rekolan Panimon toinen omistajista Malty-Jari suunnitteli lopputyöolutta Mustialan oluenvalmistuskurssilla. Lähtökohtana tälle lopputyöoluelle oli valmistaa belgityylistä ja omaa. Tässä oluessa oli reilusti yrttejä, mutta pohjimmiltaan se oli samanlainen, kuin nykyisin Alkosta saatava Munkintie. resepti on muuttunut vuosien varrella, kun Jari oli sitä kotioloissa valmistellut ja ensimmäisen vuoden jälkeen reseptistä otettiin pois yrtit. Munkintie on pullossa kypsyvä olut ja on parhaimmillaan kolmen kuukauden iässä.
Suoralainaus Malty-Jarilta:
”Nyt Munkintietä on siis saatavilla myös Alkosta kotiin maisteltavaksi. Tämä on asia jonka eteen teemme kovasti myös työtä. Haluamme todella, että ihmiset voivat kokea ja kokeilla makuyhdistelmiä kotonaan. Nauttia oluesta omassa rauhassa, oli se minkä vahvuista vaan!”
Tyyliltään Munkintie on Belgityylinen Ale ja tästä tyylilajista löytyy mm. klassikko nimeltä Orval. Ei näitä kahta voi oikein ruveta vertaamaan toisiinsa, mutta tämä tyylilaji on suomalaisille panimoille melko vieras, josta pisteet kyllä Rekolalle. Mennäänpäs sitten tutustumaan Munkintiehen.
Panimo: Rekolan Panimo
Tyyli: Belgityylinen Ale
Voltit: 6,7 %
Ulkonäkö: Pari senttinen lyhyt kestoinen vaahto. Tummanruskea hieman punertava olut.
Tuoksu: Voimakas tuoksu, jossa kypsää hedelmää ja paahteisuutta. Belgihiivaa ja makeaa karamellisuutta.
Maku: Maultaan hieman hedelmäinen, paahteinen ja makean siirappinen. Belgihiivaa ja mausteita. Suutuntumaltaan hieman ohut.
Tuomio: Positiivinen olutkokemus. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Ei nouse tyylilajinsa huippujen joukkoon, mutta siltikin oikein pätevä Belgi.
Ostanko jatkossa: Tulee varmasti otettua uudelleen maisteluun.
Mistä: Löytyy Alkon valikoimasta
Olutopas.info pisteeni: 34/50
Kolme sanaa: Belgihiivaa, hedelmää, mausteita
huom. Valokuvia lainattu Rekolan Panimon sivuilta.
Tuoppi ja Sapuska – Karitsaa ja tummaa sieni pekonimuhennosta
Kiitos ahkerasta korjoittelusta. Mainoskuva tosi teennäinen. Tulee 1980-luku mieleen.
Kolmeen kertaan Munkintie olutta olen juonut ja hyväksi havainnut, pidän siitä ja jos vaan Alkosta tai ravintoloista löytyy, ostan lisää.
Ensimmäisen sain maistaa suoraan Rekolan panimolla, seuraavat Kohina baarissa ja viimeiset ostin Lahden Alkosta ja Nautin kotona.
Hieman ehkä lisää vaahtoa kaipaa, mutta maku on mielluttävän pehmeä, melko runsas.
t. Kimmo