Berjantain BulkkiBissenä on tällä kertaa australialainen Foster’s ja tämä kyseinen olut on valmistettu Lahdessa Hartwallilla. Tätä olutta olen viimeksi maistanut joskus opiskeluaikana ja siitä on aikaa
Avainsana: Alle 5.5%
Jaskan Olutvinkki numero 38 menee klassikkorintamalle ja ihan sen takia, ettei löytynyt mitään kiinnostavaa uutta vinkattavaa. Mieluummin ostan itselleni tutun ja turvallisen oluen, mistä tykkään kun
Mikkeller Drink’in The Sun oli yhteen aikaan, yksi ylivoimaisempia alkoholittomia maailmassa tai näin ainakin omasta mielestäni. Tällä kertaa joko aika kultaa muistot tai sitten moni muu
Budweiser on varmasti yksi maailman tunnetuimmista oluista, vaikka ei olekaan rikkaalla makumaailmallaan tätä tunnettuutta ansainnutkaan. Muutamaan otteeseen olen tämän oluen maistanut ja edellisestä kerrasta on niin
Sehän olisi perjantai eiku siis lauantai. Minun piti julkaista tämä juttu jo eilen, mutta blogissani tuli liikennöintiraja täyteen ja blogi kaatui. Tästä linkistä lisää tuosta asiasta..
Mikkeller Weird Weather Non Alc Hazy IPA on ollut aikaisemminkin itselläni maistossa ja silloin se oli oikein maistuva alkoholiton olut. Nyt kun otin sen maistoon, niin
North Brewing Volta Blood Orange + Rhubarb Sour on 4,1 % raparperilla, veriappelsiinilla ja appelsiininkuorella maustettu hapanolut. Olutarvio: Mistä: Ostettu 60’s Palaverista (Joensuu). Pisteet: 30/50
Suomenlinnan Panimolta maistoon TON IPA ja kyseessähän on alkoholiton IPA. TON IPA on mukana myöskin tämän vuoden juhannuksen olutvinkeissäni. Tässä linkki näihin vinkkeihin! Suomenlinnan Panimon alkoholiton
Arvioinnissa ETKO Brewingin valmistama Lemon Glow -niminen olut. Tämä 5 % hapanolut on kuivahumaloitu Citralla, Lemondropilla ja Sabrolla. Tämän lähemmäksi ei olut enää raikasta sitruunalimonaadia pääse.
Tämän viikkoinen Jaskan Olutvinkki tuo esille Alkosta löytyvän saksalaisen hellesin, minkä takana on Schneider Weisse. G. Schneider & Sohn (Schneider Weisse) on tunnettu saksalainen panimo, mikä
