Jaska Reissussa: Saksa – Ayinger Bräukirta 2023

Tässä on fiiliksiä reissustani Saksaan. Reissun mahdollistivat Brukett ja Ayinger. Viikonlopun aikana kävimme mm. Ayinger Bräukirta -nimisessä tapahtumassa. Juttu sisältää reilusti kuvia, koska eikös kuvat kerro enemmän, kuin 1000 sanaa! Myöhemmin tulossa myös lyhyt video reissusta!

Perjantai 6.10.2023

Herätyskello täräytti sulosointunsa neljän aikaan aamusta. Hiemanhan se väsytti, kun aikaisempana iltana olin ollut pitämässä Salama Brewing oluttastingia. Viiden pintaan lähti juna Joensuusta kohti Helsinkiä! Päästyäni lentokentälle, piti suorittaa kalibrointi eli juoda perinteinen KalibrointiKarhu! Tällä oluella makuaisti saadaan kalibroitua reissua varten.

Saatiin porukka kasaan ja meidät päästettiin jopa turvatarkastuksesta läpi. Onko reissua jos ei käy Oak Barrelissa oluella, joten eiku oluelle? Lentokoneessa pieni välipala ja ei mennyt, kuin hetki niin oltiinkin jo Saksassa.

Päästyämme Müncheniin kävimme ensimmäisenä syömässä ja sitten vasta hotellille. Hofbräuhaus am Platzl sijaitsi hotellimme vieressä, joten sieltä reissun ekat litran tuopit. Siihen kylkeen otin Bierbratl -nimisen annoksen, missä oli rapean porsaan vatsan kaverina tummasta oluesta tehty kastike, kaalia ja leipäknöödeli. Jälkiruoaksi vielä pieni puolen litran olut.

Vatsa täynnä olikin mukava siirtyä hotellille, mikä oli nimeltään Platzl Hotel. Samassa rakennuksessa sijaitsi mm. Ayinger am Platzl eli Ayingerin ravintola, missä meillä oli luvassa illallinen. Ehdin olla muutaman minuutin huoneessani, niin ovelle tuotiin lahjapaketti. Sieltä löytyi yksi omista suosikkioluistani Ayinger Celebrator, hattu, savituoppi ym. Huoneessa pikainen ”peseytyminen” eli dödöä kainaloon ja puhdas paita päälle. Siitä alakerran baariin alkudrinkille.

Siirryimme illalliselle rakennuksen toiselle puolelle ja olutvalinta oli helppo. Ayinger am Platzl avaa joka päivä klo 18.00 puutynnyrillisen Ayinger Lager Hell -olutta, joten mikään ei ole niin varmaa, kuin se että sitä piti saada. Olihan se taivaallisen makuista. Ruokailulle suunnitelmamme oli tilata laajakattaus alkuruokia ja lopulta tilasimme niitä niin paljon, että emme jaksaneet tilata pääruokaa ollenkaan. Se ei haitannut, koska ruoka ja olut olivat erittäin hyvää ja niitä oli riittävästi.

Jodlerwirt on hämyinen olutpubi syvällä Münchenin alla. Pitkät kierreportaat maan alle ja sieltä löytyi tämä pubi. Paikka oli täynnä ihmisiä tanssimassa ja juomassa olutta. Siellä sitten istuttiin ja kumottiin ”muutamat” oluet. Ehdottomasti kokemisen arvoinen mesta. Siitä sitten hotellille ja yömyssyksi löytyi lasiin vielä Celebratoria.

Lauantai 7.10.2023

Huomenta huomenta! Aamupala naamaan ja eiku menoksi. Hotellin aamupala oli erittäin monipuolinen ja laadukas. Harvoin tulee vastaan näin hyvää aamupalaa ja sen voimin olikin hyvä lähteä siirtymään kohti Ayingin kylää, missä myöskin Ayingerin panimo ja Bräukirta -tapahtuma sijaitsevat.

Bräukirta on Ayingerin järjestämä tapahtuma, missä riittää tekemistä kaikenikäisille. Ilta sitten keskittyy enemmän aikuisten toimintaan, kuten oluen siemailuun. Tapahtumassa on mm. härkäjuoksu, kirpputori ym. viihdettä moneen makuun. Sää suosi ja lämpötila oli reippaasti 20 asteen paremmalla puolella. Me aloitimme tapahtuman vehnäolutkarusellista. Kyseessä oli karuselliin rakennettu vehnäolutbaari, mikä pyöri hitaasti ja sieltä sai tilattua itselleen Ayingerin vehnäoluita. Tämä on ehdottomasti kautta aikojen paras huvipuistolaite, missä olen koskaan ollut.

Karusellin jälkeen oli luvassa panimokierros, missä päästiin opastettuna näkemään ja kuulemaan Ayingerin historiasta ja tavasta valmistaa olutta. Ayinger on jo vuosia ollut yksi omista suosikkipanimoistani ja olenkin pitkään halunnut päästä vierailemaan panimolla. Kierroksen päätteeksi saimme muutamat maistiaiset suoraan tankista. Siitä olikin hyvä siirtyä ulos seuraamaan härkäjuoksua.

Bräukirtan härkäjuoksu on aivan eriasia, kuin mitä Espanjassa on totuttu. Tässä valtavat härät juoksivat melko rauhalliseen tahtiin kyytiläinen selässään. Rentoa ja rauhallista viihdettä koko perheelle.

Härkäjuoksun jälkeen siirryimme sisälle telttaan valmistautumaan ruokailua varten. Ruokaa odotellessa litran tuopit olutta. Ruoaksi valikoin possua ja kyllähän se annos menee nätisti alas hyvässä seurassa hyvän oluen kera. Siitä ilta jatkuikin oluita maistellen eli mm. pitihän se käydä uudestaan vehnäolutkarusellissa ”ajelulla”. Päivä oli erittäin mukava ja suosittelen ehdottomasti käymään Ayinger Bräukirta-tapahtumassa. Ei samanlainen kaaos, kuin Oktoberfest, vaan huomattavasti rauhallisempi ja lämminhenkisempi tapahtuma.

Sunnuntai 8.10.2023

Huomenta! Eiliset isot tuopit jomottivat hieman päänupissa ja samalla huomasin, että jostain oli tarttunut myös flunssa. Kurkkuun sattui ja oli voimaton olo (ei pelkästään krapulasta johtuva). Tuo kyseinen flunssa kestikin seuraavat 19 päivää, joten tiukassa oli.

Aamupalaa naamaan ja hotellihuoneeseen pakkaamaan tavaroita. Edessä olisi reissu kohta Suomea. Käytiin vielä oluella Ayinger am Platzin ulkoterassilla ja siitä sitten nokka kohti Helsinkiä. Oli kyllä aivan mahtava reissu! Kiitoksia Brukett ja Ayinger tämän reissun mahdollistamisesta. Kiitoksia myös erittäin mukavalle matkaseuralle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *