Tammikuussa 20 alkoholitonta olutarviota

alkoholiton olut

Vuosi startattu reilulla määrällä blogipostauksia. Tammikuun aikana julkaisin 30 olutjuttua, joista 20 olivat arvioita alkoholittomista oluista. Aloitin juttusarjan nimeltään Maailman Paras Alkoholiton olut ja rupesin metsästämään juuri sitä maailman parasta alkoholitonta olutta. Tämä metsästys tulee jatkuvaan niin pitkään, kun blogiani kirjoittelen, joten olemme vasta alkutaipaleella.

Noiden 20 alkoholittoman oluen maistaminen oli oikein mielenkiintoista, koska sieltä löytyi alkoholittomia oluita, mitkä eivät häviä yhtään oluille, mistä löytyy alkoholia. Sen lisäksi löytyi myös melkoisen karmeitakin makukokemuksia. Oluiden pisteet jakautuvat haitariin 5 – 34, joten paljon erilaisia sieltä löytyi.

Lähiaikoina on tarkoitus ottaa arvioitavaksi mm. Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan alkoholittomat Kukot. Näistä itsellä on aikaisempaakin kokemusta ja näiden arvioimista minulta on pyydetty lukuisia kertoja. Jatkossa en tule julkaisemaan kuukausitasolla noin paljon arvioita alkoholittomista oluista, mutta ne tulevat siltikin olemaan vahvasti näkyvillä blogissani. Tästä kiitos kuuluu teille lukijoilleni. Juttuni ovat tavoittaneet erittäin paljon uusia lukijoita. Tammikuu on aina ollut olutblogissani hiljaisinta aikaa, koska moni on tipattomalla tammikuulla, eikä vieraile sivullani. Nyt kuitenkin tammikuun kävijämäärät nousivat korkeammalle, kuin aktiivisimman kuukauden eli joulukuun kävijämäärät. Kiitoksia teille kaikille!

Tässä on tammikuun top5-lista arvioimistani alkoholittomista oluista:
(klikkaamalla oluen nimeä pääset lukemaan arvion)

#Olut (arvio klikkaamalla nimeä)Oluttyyli%Pisteet (0/50)
1.To Øl ImplosionPale ale0,3 %34
2.Krombacher Weizen AlkoholfreiHefeweizen0,5 %33
3.BrewDog Punk IPA AFIndia pale ale0,5 %32
4.Big Drop Poolside DDH IPAIndia pale ale0,5 %31
5.Tsingtao Alcohol FreeVaalea lager0,0 %30

Lista kokonaisuudessaan löytyy tämän linkin takaa.

Mikä alkoholiton olut minun tulisi ottaa testiin. Pistähän kommenttia!

2 thoughts on “Tammikuussa 20 alkoholitonta olutarviota

  1. Hei ota testiin nuo Brooklyn special effects hoppy lager ja Brooklyn special effects ipa. Sitten voisit testata More brewing lagerin ja tietysti lapparin alkoholittoman =).

    1. Moi,
      Nuo Brooklynit pitää ehdottomasti ottaa maistoon. More Brewingin lager löytyykin jo kaapista ja Lappari on maistettu (Arvio tulossa läpipäivinä)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *