Kello herätti taas kerran liian aikaiseen. No en siis ole aamuihmisiä, joten se herättää aina liian aikaiseen. Kettuna pomppasin sängystä ylös (siis valuin lattialle, kuin ameeba) ja aamupalan kautta minibussiin istumaan. Oli sunnuntaiaamu ja tälle päivälle oli suunnitteilla käydä olutravintolassa, mikä on auki ainoastaan sunnuntaisin ja kirkkopäivinä. Jos joku kuolee ja hautajaiset ovat viereissä kirkossa, niin paikka on auki. Sinne piti päästä hyvissä ajoin, koska jo klo 10.00 aamusta paikka on aivan täynnä ihmisiä. Rupesinkin miettimään, että mikä tämä suosittu paikka on?
Oppaamme kertoi, että paikan nimi on In de Verzekering tegen de Grote Dorst (Eng. In the Insurance against Great Thirst). Kyseinen paikka on useaan otteeseen voittanut mm. Ratebeer.com palkintoja ja onkin yksi Belgian parhaita olutravintoloita. Olimme paikalla aivan ensimmäisten joukossa ja hetken päästä tupa oli täynnä, kuten meille alun perin jo sanottiinkin. Valikoima koostui valtavasta määrästä maailman parhaita Lambiceja. Asiakaskunta koostui vanhemmista herrasmiehistä, muutamista olutnörteistä ja polkupyöräilijöistä. Hanasta ensin De Troch Chapeau Gueuze, joka ei tyylissään aivan parhaasta päästä, mutta happamuus avasi silmät melkoisella vauhdilla. Ensimmäinen kerta elämässäni, että juon tämän tyylilajin edustajaa näin aikaiseen.
Tälle retkelle olimme saaneet joukkomme täyteen, kun yhdysvaltainen Mark
liittyi seuraamme. Kovanluokan olutmies, joka on mm. kirjoittanut
kirjan nimeltä Craftbeer In Japan. Hänen kanssaan saimme käytyä lukuisia
mielenkiintoisia keskusteluja ja ajatuksemme oluesta oli hyvin
samanlaista. Ostimme porukalla maistoon Bokkereyder Wijngaard Muscat
& Riesling -pullon. Sivistynyt ja hyvin viinimäinen Lambic. Tähän
mennessä yksi hienoimpia makuja mitä on tullut vastaan. Istuimme parisen
tuntia nauttien ja keskustellen oluesta. Paikkana aivan helmi eli jos
sunnuntaiaamuna kaipaat laadukkaita oluita, niin tämä on se paikka.
|
De Troch Chapeau Gueuze |
|
Boon Oude Geuze |
|
Bokkereyder Wijngaard Muscat
& Riesling |
Siitä sitten siirryimme lounaalle De Heeren van Liedekercke -nimiseen paikkaan, jossa noin 400 oluen valikoima. Hanasta tuli maistettua Westmalle Dubbel, joka oli mahtavan pehmeää ja aivan erilainen kuin pullosta, vaikka pullotuotteenakin loistava. Jani otti 13 vuotta vanhan Orvalin. Orval -ostopäätös ei suomalaiselle ollut hankala, koska samainen olut tuoreena maksoi noin pari euroa enemmän kuin Suomessa. Pullon hinta 15€. Hyvin varastoitu pullo, koska ikä näkyi, mutta makumaailma hyvin tasainen. Ruokana oli perunajauhelihalaatikkoa, jossa seassa Orval-juustoa ja Orval-olutta. Vanha Orval oli hieno kokemus ja ruoka ensiluokkaista.
|
De Heeren van Liedekercke |
|
Talon olutta |
|
Kokin tervehdys |
|
Pääruoka |
|
Vanhaa Orvalia |
|
Westmalle Dubbel |
Saimme valita, että mennäänkö BLX Beer Festivaleille vai De Lambikstoemper’s Beerweekend. Ei tarvinnut miettiä sekuntiakaan, kun kaikki halusimme Lambicien maailmaan ja tämä valinta kannatti. Kolme euron olutlasipantti ja 0,80 € maksoi juomapoletti. Juomien hinnat kahdesta viiteen polettiin, mutta pääasiassa 2-3 poletin paikkeilla. Valikoimassa hieman reilu 60 erilaista Lambicia ja aivan sieltä parhaasta päästä. Valikoimasta löytyi oluita mitkä tekivät koko maailman ensimmäisen esiintymisensä. Noiden lisäksi kolmisenkymmentä muuta olutta. Ostin 20 eurolla poletteja ja sillä sai kyllä hyvin maistettua. Sitten kun maistoimme vielä Janin ja Markin kanssa ristiin, niin erilaisia maistettuja tuli hurja määrä. Melko hapottava kokemus, mutta hyvin vatsa kesti.
Tässä muutamia omaan makuuni osuneita:
- Boon Oude Geuze Black Label 1st Edition
- Oud Beersel Rabarber
- Boon Oude Geuze VAT 108
- Oud Beersel Oude Kriek
- De Cam Framboos – Bloesem
Tästä pääsette näkemään koko tapahtuman olutvalikoiman:
www.lambikstoempers.be – olutlista
|
Boon Oude Geuze VAT 108 |
|
Belle-Vue Selection Lambic Kriek 2018 |
|
Oud Beersel Rabarber lambik |
|
Hanssens Oude Gueuze |
|
Boon Oude Geuze Black Label 1st Edition |
Kokonaisuutena De Lambicstoemper’s Beerweekend oli rauhallinen ja loistavia oluita sisällään pitävä oluttapahtuma, jossa kävijät olivat pääasiassa iältään siinä 50 – 70 iässä ja paikallisia kyläläisiä. Siellä oli myös perheitä nauttimassa oluita. Lapset olivat mukana ja heille löytyi pihalta pomppulinna. Tämä sama asia toistui muuallakin, että tällaisia tapahtumia voi olla ja lapsia myös mukana. Ei onnistu Suomessa, koska meillä on kännigeeni ja yhden oluen jälkeen ajetaan perhe hankeen, oli sitten kesä tai talvi.
Siinä se ilta alkoikin taas tehdä tuloaan, kun saavuimme hotellille. Tämä olikin viimeinen iltamme Brysselissä, joten piti lähteä Janin kanssa etsimään ruokaa ja mahdollisesti myös oluttakin. Paikaksi valitsimme Brasserie Lombard -nimisen ravintolan. Hanoissa 15 erilaista olutta. Juomaksi otin Gouden Carolus Classicin (tämä olut on ollut pitkään Alkon valikoimassa, mutta ei ole tullut maistettua) Hyvin tasoitti vatsaa, jota koko päivä oli hapatettu Lambicein. Ruoaksi jänistä Oud Gueuz -kastikkeessa. Jälkiruoaksi hanasta aina toimiva St Feuillien / Green Flash Belgian Coast IPA.
|
Hanalista |
|
Gouden Carolus Classic |
|
Jänis Oud Gueuz -kastikkeessa |
|
St Feuillien / Green Flash Belgian Coast IPA |
Vatsa pullollaan oli hyvä lähteä etsimään vielä parit paikat, joissa voisi tutustua oluisiin. Jos käyt Brysselissä, niin Delirium Cafe on paikka, jota ei voi sivuuttaa. Valtavan kokoinen olutravintola, joka sokkeloinen kuin hankalin labyrintti. Kyseinen olutravintola pitää sisällään maailman laajimman olutvalikoiman ja tällä hetkellä siellä oli 2400 erilaista olutta, joista valita. Joka puolella hirmuiset määrät ihmisiä ja hinnat rakennettu turisteille (siltikin paljon edullisempaa, kuin Suomessa). Pitkän ja haastavan labyrinttiseikkailun jälkeen löytyi huone, jossa oli tilaa istua. Huoneen hanavalikoima oli italialaispainotteista craftbeeriä. Maistoon otin italialaista NEIPAa ja samaisesta maasta myös savuisen Stoutin. Kumpikin juotavia, mutteivat kyllä säväyttäneet suuresti.
|
Delirium Cafe |
|
La Débauche Superbia |
|
Lambrate Ghisa |
Siinä välissä alkoikin ulkona pudottamaan vettä ja tarkoitus oli löytää vielä paikka, josta voisin katsoa Real Madridin peliä ja sellainen löytyikin. Isolta screeniltä suosikkijoukkueen voitokasta matsia oli oikein rattoisaa katsella maistellen kahta erilaista Leffeä. Ensimmäinen oli Cascade IPA ja toinen Whitbread Golding. Noista Cascade IPA, ei mikään erityisen miellyttävä, mutta Whitbread Golding oli oikein mainio. Matsin ja oluiden jälkeen oli aika lähteä katsomaan, että kuinka onnistuu oluen ostaminen keskellä yötä. Hetken kävelyn jälkeen löytyi pieni kioski ja lähdimme katsomaan löytyisikö sieltä olutta. BINGO! Pari pientä kylmäkaappia täynnä olutta ja sitten muutenkin hyllyt pursusivat oluita. Yömyssyksi valitsin yhden suosikkioluistani eli Rochefort 10. Tämä pullo maksoi 3,50 €. Siinäpä oli oikein mainio lopetus ikimuistoiselle päivälle, kun pienessä vesisateessa hörpin Rochefort kymppiä suoraan pullosta.
|
Yömyssy |
|
Tähän oli hyvä lopettaa hieno päivä |