”Kun perustamme panimon, niin avajaisissa tulee olla hyvää ruokaa, olutta ja torvimusiikkia.”
Tämä lause tuli toteen tämän viikon tiistaina, kun joensuulainen Panimo Honkavuori piti panimonsa avajaiset. Panimon perustajat Ville Vuorio ja Jani Honkanen olivat jo vuosia suunnitelleet panimon perustamista ja nyt he ovat muutaman kuukauden pyörittäneet panimoa. Panimo Honkavuori on lyhyessä ajassa tuonut myyntiin viisi erilaista olutta ja niistä uusimpana Valo –niminen maitokauppavahvuinen vehnäolut, josta itse otin ekat tyypit juuri täällä avajaisissa.
Polkaisin tämän viikon tiistaina avajaisiin sellaiset hieman reilu 10 km
ja saavuin perille tyylikkäästi hiestä märkänä. Pieni sade auttoi
kostuttamaan vaatteeni myös ulkopuoleltakin. Perille saavuttuani
palautusjuomana Honkavuoren Heili, joka on tällä hetkellä oma suosikkini
panimon oluista. Ville ja Jani pitivät alussa pienen puheen ja
toivottivat vieraat tervetulleiksi. Tämän jälkeen meille pidettiin
ohjattu panimokierros, jossa käytiin alusta loppuun läpi
oluenvalmistuksen vaiheet. Panimokierroksen jälkeen siirryimme parin
sadan metrin päähän Ravintola Suloon nauttimaan ravintolan loihtimia antimia.
Ravintola Sulo oli kyllä valmistanut aivan mahtavan illallisen, jossa
oli käytetty monipuolisesti mukana myös olutta. Menu oli valmistettu
Oktoberfest –teeman mukaan. Ruoan lisäksi taustalla kuului
torvimusiikkia ja tarjolla oli neljästä hanasta Panimo Honkavuoren
oluita. En muista milloin olisin syönyt näin hyvin ja onkin aivan pakko
vuolaasti kehua Ravintola Sulon ruokia, koska kyllä nyt osuivat kohteeseen.
Itselläni ei ole tapana turhaan kehua, mutta silloin kun onnistuu, niin
kehunsa on ansainnut. Illan kruunasi Jani Honkasen isän haitari
musisointi ja hänen laulamansa laulut. Laulut vanhoja suomalaisia
klassikoita, jotka hän oli hienosti muuttanut olut ja Honkavuori
–teemaan sopivaksi. Hieno lopetus hienolle illalle.
Kiitoksia Panimo Honkavuori.
Loppuun vielä juonipaljastuksia!
Panimolla oli tankeissa kypsymässä useampikin uusi olut ja niistä sitten lisää lähempänä. Teema on talvi ja joulu.
Ja sitten vielä fiilistelykuvia illasta!