![]() |
Hartwall AuraOlutopas.info – Arvio |
Hartwall lähetti minulle kesätervehdyksen eli paketin, josta löytyi erilaisia oluita. Yksi näistä juomista herätti nuoruusmuistoja ja muistot menivät noin 10 vuoden taakse, jolloin olin karvan verran yli täysikäisyyden ja tuolloin olutta ym. tuli juotua pääasiassa päihtymistarkoitukseen. Silloin tuli ostettua sitä mikä oli halvinta ja määrä korvasi aina laadun. Tästä olen päässyt pois jo vuosia sitten ja laatu on korvannut määrät, eikä humalatila ole sellainen asia mitä tulee tavoiteltua.
Laitoin Facebookin puolelle lyhyen tekstin ja jaan sen tähän myös blogiini:
Hartwall Aura oli nuoruudessani yksi sellainen olut, joita tuli ostettua pari pulloa, kun lähdettiin kavereiden kanssa ns. ”keitolle”. Aura oli se normibisseä hieman parempi ja maukkaampi, jolla starttailin illan ja siirryin astetta helpompiin keskiketteriin juomiin. Nyt vuosien jälkeen kohtaamme Auran kanssa uudestaan ja jälleen kohtaaminen haikea. Lämmitin tälle vanhalle kaverilleni saunan ja voimme siellä muistella menneitä. Saa nähdä kuinka maistuu vuosien jälkeen, mutta Auralla on paikka sydämessäni.
—
Palataan vielä ajassa sellaiset 10 vuotta taaksepäin ja vuosi oli jotain 2004 – 2005. Silloin käytiin kavereiden kanssa ostamassa Tokmannilta Hartwallin Erikoisolutta, joka oli siihen aikaan edullisinta olutta ja sitä sitten korilliset mukaan. Mukaan lähti myös parit pullot Auraa, niin kuin yllä jo mainitsinkin. Niillä se viikonloppu meni aika rattoisasti.
Voikin sanoa, että sitä on jo tuolloin tullut juotua erikoisolutta, kun kädessämme yksi jos toinenkin Hartwallin Erikoisolut kurkkuun kaatui 🙂
Nyt vuosien jälkeen olikin aika taas maistaa miltä se Aura maistuu. Pullon muotoilu on mielestäni sieltä tyylikkäimmästä päästä, mutta entäs sisältö?
Panimo: Hartwall (Royal Unibrew)
Maa: Suomi
Tyyli: Vaalea Lager
Voltit: 4,5 %
Kantavierre: 10,3 %
Katkerot: 19,0 EBU
Väri: 9,0 EBC
Fiilikset:
Kolmen sormen mittaan yltävä partavaahtomainen valkoinen vaahto. Kullankeltainen väriltään.
Tuoksussa ripaus viljaista mallasta ja yrttisyyttä. Mietoja aromeja.
Maku on leipäisän maltainen, makeahko ja hivenen yrttinen. Kevyt ja helppo, mutta ei vetinen.
Asteen verran maistuvampi, kuin suuret suomalaiset salkkuoluet.
Kyllä/Ehkä/Ei: Ehkä. Saunaoluena tai remonttihommien janojuomana menee helposti.
Mistä: Sain panimolta
Pisteet:
Tuoksu: 5/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 5/10
Suutuntuma: 3/5
Yleisvaikutelma: 10/20
Yhteensä: 27/50
Kolme sanaa: Pullollinen muistojen havinaa
![]() |
Saunan jälkeen takaterassilla 🙂 |
Olin aikanaan tehdasvierailulla nyt jo pitkän aikaa suljettuna olleessa piispanristin panimossa. Siellä silloinen panimomestari kertoi että Hartwall olisi halunnut siirtää Aura-oluen muuhun Hartvalin panimoon pantavaksi. Aura silloinen hiiva ei kuulemma suostunut toimimaan kuin Piispanristin vedessä!
Eli Auran alkuperäinen hiiva ei olisi ollut käytössä aikoihin sitten 80-90-luvun taitteen. Ja että alkuperäinen hiiva olisi siis korvattu jollain vastaavalla.
Olisi hienoa jos Jaska jaksaisi selvitellä näitä muistoja – että olikos niissä faktaa muistojen lomassa…?
Auran jouluolut on minun makuun täys 10
Jos valmistais olisivsat miljonärejä
Esim Auran Kunigasolut jää kirkasti takaalalle. Se on suuri vääryys!