vuotta ja sen takia rupesinkin muistelemaan menneitä. Kaivelemaan muistini
syöväreistä niitä asioita, joiden perusteella minusta on vuosien aikana tullut
se mikä nyt olen. Sen syvällisemmin en jaksanut ruveta miettimään, mutta
ajattelin kirjoittaa, kuinka tässä vuosien varrella olen
ajautunut/joutunut/ryhtynyt harrastamaan oluita.
13 -vuotiaana – Ensikosketus ohrapirtelöihin
Ensimmäinen kosketus olueeseen/kaljaan tapahtui, kun olin 13
–vuotias. Muistan, että mökillä ulkosaunassa sain käteeni jonkun venäjän
tuontioluen ja sitä sitten maistelin lauteilla istuessani löylyn hakatessa
olkapäitäni. Tämä elämäni ensipuraisu oli jotain aivan käsittämättömän hirveää.
Ihmettelin suuresti, kuinka aikuiset pystyivät tällaista juomaan ja etten
tulisi ikinä juomaan tällaista kuraa. Samaisena iltana maistoin ensimmäistä
kertaa myös suomalaista olutta, joka oli Lapin Kulta. Siihen aikaan oli vielä
litran lasipulloja, josta hörppäsin suoraan sellaista taskulämmintä liejua.
Yhtä hirveää, kuin se saunassa kokeiltu naapurimaan tuontijuoma. Sinä iltana
niitä kuitenkin meni useampi ja aamulla päähän sattui. Päätin etten ihan
lähiaikoina maista uudestaan ja sitten tulikin usean vuoden tauko, kunnes…

17 –vuotiaana – Täysikäisyyden korvilla
Oli viimeinen kesä ennen, kuin tuli 18 –vuotta täyteen ja
olin muutaman vuoden aikana maistanut muutamia hörppyjä alkoholijuomia. Sitten
tuli kesä ja lähdettiin joka perjantai ystävien kanssa kaupungille. Joku
täysi-ikäisistä kavereista kävi hakemassa juomaa ja se oli ok. Silloin rupesin
opettelemaan oluen juontia ja ajatuksena oli se, että tätähän ne kaikki juo.
Muutama siideri alkuun ja sitten Karjalaa perään. Siinä se kesä meni
opetellessa. Arkipäivät kesätöissä ja sitten viikonloppuna lystin pitoon.

18 – 24 –vuotta – Bulkkivaihe
Tämä kuuden vuoden mittainen periodi oli pääasiassa
suomalaisten suurpanimoiden oluiden juomista ja sitä tuli ostettua aina
perjantaina salkku tai mäyräkoira kotia. Sunnuntaina se oli sitten suolistettu
ja nahkat vaan jäljellä. Tuona aikana opiskelin ja muun ajan olin töissä.
Viikonloppuna piti hoitaa se perisuomalainen nollaaminen. Sitten siinä 24 –vuoden
iässä tämä perusbulkkibisse vaan yksinkertaisesti rupesi tökkimään ja pahasti.
Enää ei kiinnostanut taluttaa mäyräkoiraa kotia, vaan se sai jäädä. Minua
rupesi enemmän ja enemmän kiinnostamaan maitokauppojen hyllyiltä löytyvät
erikoisemman näköiset pullot ja tölkit. Siitä lähdin vähitellen niitä
maistelemaan.

25 – 26 –vuotta – Randomilla erikoisia
Siinä sitten reilun vuoden verran ostin maitokaupan puolelta
erikoisen näköisiä pulloja ja tölkkejä kotia maisteltavaksi. Periaatteena
toimi, että mitä ihmeellisemmän näköinen ulkokuori, niin sitä todennäköisemmin
se lähti mukaan. Tällä tavalla, kun harjoitteli maistelmaan, niin hittejä tuli
huomattavasti vähemmän kuin huteja. Välillä mietin onko mitään järkeä ostaa
näitä, kun maksaa ihan helvetin paljon enemmän, kuin perus lager ja harvoin
tulee hyviä vastaan. Sitten rupesin netin kautta ottamaan oluista selvää.
Rupesin yhä enemmän viettämään aikaani oluthyllyn edessä ja näpyttelin oluiden
nimiä talteen kännykkääni. Sitten kotona lueskelin netistä, että mitä sitä
voisi sitten käydä ostamassa. Alkuviikosta tehtiin pohjatyö ja perjantaina
käytiin sitten poimimassa hedelmät. Vuoden 2012 kesän alussa tajusin
viimeistään, että tämä juttu toimii erittäin hyvin, kun panostaa pohjatyöhön,
niin saa yhä useammin maistuvia oluita. Kesän 2012 aikana rupesin lukemaan
tiiviimmin myös olutblogeja, joista suosikeikseni tulivat Reittausblogi ja ArdeArvioi. Heinäkuussa 2012 rupesin harkitsemaan, että voisinko itse kirjoitella
tällaista olutblogia. Ajatus tuntui aika kaukaa haetulta, koska en juurikaan
tiennyt oluista mitään ja en osaa edes pilkkuja laitella. Yhdyssanojenkin
kanssa on monesti suuria taisteluja. Siitä huolimatta, niin 4. elokuuta 2012
aloin kirjoittamaan JaskanKaljat –blogia.

27 – 29 –vuotta – Blogijuttuja ja hyviä oluita
Viimeiset reilu pari vuotta onkin luettavissa täällä
blogissani. Kahden vuoden blogikirjoittelun aikana olen päässyt maistamaan n.
600 erilaista olutta ja pääasiassa pyrkinyt maistamaan hyviä oluita. Elämä on
liian lyhyt, että maistelisi huonoja oluita. Tänään 18.9.2014 olen 29 –vuotias ja
vuotta vaille kolmekymppinen. Työpäivän jälkeen suuntaan oman kotikaupunkini
olutravintolaan 60’s Palaveriin, jossa hanassa on yksi kautta aikojen
suosikkioluitani tamperelaisen Panimoravintola Plevnan huikea Siperia. Tämä
tuopillinen olkoon lahja itselleni.

Kiitoksia kaikille lukijoilleni! Nauttikaa
elämästä ja myös hyvistä oluista!
elämästä ja myös hyvistä oluista!
![]() |
Kuva: foodieunderground.com |
Onnea vielä kerran! Nuorena on vitsa väännettävä vai miten se oli…
– Ctrl / Alt_