
Tallinn Craft Beer Weekend 2023 järjestettiin 5 – 6.5.2023 Virossa Tallinnassa ja vielä tarkemmin kerrottuna, paikassa nimeltä Kultuurikatel. Olen jo vuosia halunnut osallistua kyseiseen tapahtumaan ja nyt vihdoin viimein pääsin näkemään, mistä tässä niin monien kehumassa tapahtumassa oli oikein kyse. Sain kutsun tapahtumaan, joten pääsin näkemään hieman pintaa syvämmälle.
Tallinn Craft Beer Weekend pähkinänkuoressa:
Tallinn Craft Beer Weekend eli TCBW on Põhjala Breweryn Tallinnassa järjestämä oluttapahtuma, mikä kerää saman katon alle laajan kattauksen mielenkiintoisia panimoita ja paljon oluenystäviä. Tänä vuonna mukana oli 45 panimoa ympäri maailmaa. Jokaisella panimolla on tarjolla kerralla kaksi olutta ja kesken päivän he vaihtavat kaksi muuta olutta niiden tilalle. Näin ollen sinun on mahdollista maistaa yhdeltä panimolta kahden päivän aikana kaikkiaan kahdeksan erilaista olutta. Annoskoko oluille on tällaisessa maistelutapahtumassa sopiva eli 0,5 dl. Oluista ei tarvitse lähteä joka kerta erikseen maksamaan, vaan ostamalla lipun tapahtumaan, olet oikeutettu maistamaan niin monta erilaista olutta, kuin vaan haluat. Tapahtumassa on jättiscreeni, mistä voit seurata, että mitkä oluet saavat parhaita pisteitä Untapdd-sovelluksessa.
Seuraavaksi on luvassa melko laajamatkaraportti ja paljon kuvia. Tulen kertomaan, mitkä olivat maistamistani oluista tapahtuman parhaita ja mikä panimo oli oma suosikkini.
Keskiviikko 3.5.2023 Joensuusta Helsinkiin
Työpäivän jälkeen junalla kohti Helsinkiä ja oli kyllä oikein positiivista, että ravintolavaunusta sai Nokian Panimon Keisari Mosaic IPAa, joten pitihän sitä purkillinen maistella. Juna oli myöhään illalla Helsingissä ja siitä ystävän luokse lepäilemään, koska huomenna olisi siirtyminen Viron puolelle.

Torstai 4.5.2023 Panimoiden illallinen ja parit olutpaikat
Torstaina lähdimme jo hyvissä ajoin liikenteeseen, koska illalla oli tarkoitus osallistua tapahtumaan osallistuvien panimoiden illalliselle ja paikkana oli sama Kultuurikatel, mikä tulisi seuraavana päivänä olemaan aivan täynnä oluenystäviä, metsästämässä herkkuja.
Satamassa täytyi ensimmäisenä ottaa kalibrointiKarhu, että oli sitten valmiina siirtymään Tallinnaan maistamaan huomattavasti parempia oluita.

Uba Ja Humal

Sijainti: Võrgu 3, 10415 Tallinn, Viro
Uba Ja Humal on taproom ja samalla myöskin olut- ja kahvikauppa. Laadukas olutvalikoima, missä pääpaino virolaisissa oluissa, mutta löytyy myös helmiä muualtapäin maailmaa. Ei mikään erityisen laajavalikoima, mutta kyllä sieltä varmasti löytyy herkkuja moneen makuun. Hanoja löytyy 20 erilaista ja käyntihetkellä ne oli aika hyvin vallannut Lehe Pruulikoda. Otin maistoon Lehe Pruulikoda Juulik -nimisen pilsin, mikä ei kyllä säväyttänyt. Makeahko lager, ilman minkäänlaista tietoa humaloinnista. Tuli mieleen laivalla maistettu Lapin Kulta. Hanavalikoiman outolintu oli kolmannessa hanassa oleva Hartwallin Original Long Drink. Pakko olla joku vitsi, koska muuta pointtia en tuolle keksinyt.






Panimoillallinen

Siirryimme Uba Ja Humalista viereiselle Kultuurikatelille, missä oli alkamassa panimoille tarkoitettu illallinen. Tämän oluttapahtuman yksi suurimpia pointteja on se, että Põhjala kutsuu Tallinnaan ystävänsä (muut panimot) ja he pääsevät tapaamaan ja vaihtamaan kuulumisia. Samalla sitten myöskin tarjoamaan oluenystäville hienoja oluitaan. Panimoillallinen on hieno startti tulevalle tapahtumalla ja siellä pääsee rennossa meiningissä moikkaamaan ystäviä. Minä nyt en aluksi sieltä tuntenut muita, kuin CoolHead Brew:n Cleberin, mutta uusia kavereita kyllä löytyi, kuten latvialaisen Labietis -panimon porukka.





Illallisen ruokakattaus oli valehtelematta parasta, mitä olen noutopöydästä eläissäni syönyt. Laajakattaus erilaisia ruokia ja kaikki oikein suli suuhun. Vatsa veti nätisti yhden lautasellisen, mutta tyhmät aivot pakottivat hakemaan vielä kaksi kertaa lisää. Siinäpä oli sitten mukava ähkyssä yrittää jotain tarinoita kertoilla ja tutustua ihmisiin. Oluttakin oli tietenkin tarjolla ja siellä sai muutamasta hanasta itse käydä hakemassa Põhjalan tuotteita. Laager meni nätisti ruokajuomana, Kosmos ja Ocean Road seurustelujuomana. Ähkyä jonkin verran sai tasoitettua Sun City Florida Weissella ja jälkiruoaksi pari lasillista ÖÖXO:ta. Seurustelun ja ruokailun jälkeen lähdimme koht puoliin etenemään ja seuraava paikka oli Koht.

Koht

Sijainti: Lai 8, 10133 Tallinn, Viro
Koht nousi kertaheitolla omaksi suosikiksi Tallinnan olutmestoista. Viihtyisä olutravintola, missä laaja ja laadukas valikoima. Lambicit piti hanapakkauksista tietenkin ottaa maistoon. Useita tuttujakin tuli vastaan ja myöskin blogini seuraajia. Pitkään yritin tihrustaa, että mitä oluita on hanoissa ja missä on hanalista, kunnes minua opastettiin puhelimella QR-koodin kautta katsomaan lista. Itse tykkään, että lista olisi seinällä tai jossain lapulla, mutta kehitys kehittyy ja sen mukaan pitää sitten toimia. Tälle olutravintolalle annan erittäin vahvan suosituksen.






Perjantai 5.5.2023 Ensimmäinen TCBW päivä

Aamupala naamaan ja muutama minuutti hotellin poreammeessa, niin siinähän se mukavasti lähtee päivä käyntiin. Sitten olikin aika lähteä kaupungille ostamaan tuliaisia. Lapsille valtava kasa sellaisia karkkeja, mitä ei Suomesta löydy ja itselle maailman parasta sinappia eli Põltsamaa Kange Sinep. Samalla reissulla kävin vanhassa kaupungissa sijaitsevassa Mikkeller Baarissa.

Mikkeller Tallinn Old Town
Sijainti: Kullassepa 4, 10146 Tallinn, Viro
Paikkana oikein viihtyisän näköinen ja mukavasti oli jo porukkaakin. Hanavalikoiman kiinnostavin oli Cantillon Magic Lambic, mitä maistelin pienen lasillisen. Hintataso oli korkea, kun mm. panimon perusIPA maksaa neljältä desiltä 9 euroa, niin ei kyllä hyvä homma. Toki ei yllä Suomessa olleen Mikkeller Baarin järkyttäviin hintoihin. Äkkiä pois, ettei kaikki rahat mene kalliisiin perusoluisiin.

Sitten jatkoin kävelyä vanhassa kaupungissa ja piipahdin paikassa, missä viime reissulla tuli maisteltua oluita ja syötyä. Paikka on nimeltään Beer House

Beer House
Sijainti: Dunkri 5, 10123 Tallinn, Viro
Viimeksi tykästyin tähän paikkaan. Sieltä saa seitsemää heidän omaa olutta ja hyvää ruokaa. Tällä kertaa otin tuopillisen pilsiä ja voitti kyllä 100-0 eilen maistetun Lehen pilsin. Ei mitään erikoisia oluita, mutta hyvää ja laadukasta olutta. Eipä sitä muuta tarvitse.




TCBW eka päivä

Sain tuliaiset ostettua, joten olikin aika lähteä valumaan Kultuurikatelia kohti. Saavuimme perille kolmen maissa ja siitä tunnin päästä paikka rupesi täyttymään innokkaista olutnautiskelijoista. Mukava oli seurata, kun panimoiden tyypit alkoivat valumaan paikalle ja laittelemaan paikkoja kuntoon. Samalla piti käydä moikkaamassa edellisenä iltana saatujen kavereiden luona. Itselle oluttapahtumat ovat olleet enemmänkin ihmisten tapaamista, kuin oluiden metsästämistä. Näin myös tälläkin kertaa. Tapasin kahden päivän aikana kymmeniä ihmisiä, jotka seuraavat blogiani. Kippisteltiin, vaihdettiin kuulumisia ja otettiin selfiet. Oli kyllä hienoa päästä tapaamaan jokaista ja kyllähän ympärillä huomasi, että suurin osa tapahtumaan osallistujista olivat suomalaisia.


Panimot oli sijoitettu kahteen kerrokseen. Jokaisella varattu yksi puutynnyri, minkä päällä kaksi hanaa ja panimot tunnisti yläpuolella olevista nimikylteistä. Yläkerran takaseinällä sijaitsi valtavan kokoinen näyttö, mistä pystyi seuraamaan, mitkä tapahtuman oluet ovat milläkin hetkellä saaneet Untappdissa parhaat pisteet. Kyllähän tämä taulu ihmisiä ohjasi ja listan kärjessä olevat panimot saivatkin rakennettua melkoiset jonot eteensä. Itse en välitä tuollaisesta, että ihmisiä ohjataan erilaisilla listauksilla, enkä kyllä sen perusteella tapahtumassa myöskään juossut, mutta en toki lähde tuota myöskään tuomitsemaan. Ruokatarjoilut olivat rakennuksen takana ulkona ja sieltä pystyi ostamaan oluen kaveriksi jotain kiinteämpääkin evästä.








Perjantai ei ollut loppuunmyyty, mutta ihmisiä oli kyllä älyttömän paljon. Yläkerrassa ilma alkoi mennä melko paksuksi ja itselläkin välillä meinasi tuntua, että happi loppuu. Jonot tiskien edessä kuitenkin liikkuivat vauhdilla, kun ei tarvinnut kolikoita ym. oravannahkoja kaivaa maksuvälineeksi. Tapahtuma oli auki kumpanakin päivänä klo 16.00 – 22.00. Kyllähän sitä viimeisen kahden tunnin aikana alkoi huomata, miten monille oli jo melkoisesti juoma maistunut ja vähän väliä kuului jostain, kun lasi kilahtaa lattialle palasiksi. Lasin kilahdus sai aikaan valtavat ablodit ja kannustushuudot. Mitään ylilyöntejä ei tullut missään vaiheessa vastaan. Kyllähän minulta kysyttiin, että kuinka olutblogisti voi olla noin selvinpäin tapahtumassa, missä voi juoda niin paljon, kuin haluaa? Maistelin oluita sen verran, kun halusin eli ei missään vaiheessa heitellyt humalan puolelle. Perjantain aikana maistoin hieman reilut 20 erilaista olutta ja tässä alla on sen päivän top3.

- Finback Brewery BA Coconut Drip
11 % imperial stout, missä kookosta, maapähkinää, vaniljapapuja ja kahvia. Tässä oluessa valtavasti makua ja maapähkinä oli se hallitseva elementti. - Labietis Aizliegtais Auglis
6,8 % yrttinen omena wild ale. Hienoja villejä makuja! Panimon kuvaus juomasta: ” Herbally aromatic and fruity sparkling fermented beverage made by adding fresh barley and wheat malt wort to a young cider from 2021 Sīpoliņi and Antonovka variety apples. Dryherbed with sage and applemint before bottling.” - Sori Brewing Shadow Game XIII
13 % imperial stout, mikä on kypsynyt ensimmäiset kuusi kuukautta australialaisessa rommitynnyrissä ja toiset kuusi kuukautta Heaven Hill -Bourbon tynnyrissä. Viimeistelty vietnamilaisella kahvilla ja tonkapavuilla. Paksu ja täyteläinen makuja täyteen ahdettu iso olut!


Siinä alkoikin olla ensimmäinen festaripäivä. Päivä oli pitkä ja tällaiselle jalkavaivaiselle myöskin raskas. Menimme suoraan hotellille, aulabaarista kalibrointioluet ja siitä unille.
Lauantai 6.5.2023 TCBW toka päivä


Lauantaina aamupalan jälkeen lepäilyä huoneessa ja siitä sitten nokka kohti Uba Ja Humalia. Lasillinen Lehe Pruulikoda Typical Tropical Pale Alea ja päivän suunnitelmien läpikäyntiä. Meille oli ennen tapahtuman alkua luvassa privaattitasting, missä muutaman henkilön kesken pääsimme maistamaan Anderson’s Breweryn ja Basqueland Breweryn oluita ja kummaltakin panimolta oli edustusta mukana kertomassa panimosta ja maisteltavista tuotteista. Mukava startti päivään, kun maistettiin reippaat 10 erilaista olutta. Kiitoksia tastingin järjestämisestä.










Siitä olikin hyvä lähteä siirtymään taistelutannerta eli itse oluttapahtumaa kohti. Kultuurikatelin ulkopuolella oli menossa myös toinenkin oluttapahtuma nimeltään Tallinn Crap Beer Festival, missä näytti olevan tarjolla melkoisia ”makuelämyksiä”. Olen sen verran amatööri näissä oluthommissa, että annoin ammattilaisten maistella oluet aivan rauhassa ja siirryin itse rakennuksen sisälle. Lauantai oli loppuunmyyty ja kyllähän sitä kieltämättä porukkaa näytti riittävän. Hienoja oluita löytyi useita ja myöskin tälle päivälle tuli vastaan lukuisia blogini seuraajia. Onneksi tälle päivälle avasivat hetkeksi yläkerrasta yhtä ovea, niin ei ollut aivan niin tukala olla, kuin edeltävänä päivänä.








Panimoista mm. latvialainen Ārpus Brewing Co. ja Holy Mountain vetivät melkoisia jonoja. Suomalaisista panimoista ainoana mukana oli CoolHead Brew ja heidänkin oluet hävisivät melkoisella vauhdilla. Kokonaisuudessaan tapahtuman olutvalikoima keskittyi vahvemman puoleisiin oluisiin, kuten imperial stouteihin ja imperial soureihin. Tuon lisäksi kokonaiskattaus oli laaja ja sieltä löytyi varmasti jokaiseen makuun jotain. Alla listattuna lauantain top3 oluet ja tapahtuman paras panimo minun mielestäni.

- Verdant The Lighting Of The Mock
11,5 % Tuhti stout, ilman turhia kikkailuja. - Finback FFarmhouse 3
8.2% BA Mixed Ferm Ale w/ Brett. - Labietis Brūklenīte
3% kevyt lambic, missä puolukkaa. Hieno makumaailma, kuinka saatu tehtyä noin kevyt olut, mutta reilusti makua.


Maistoin kahden päivän aikana noin 50 erilaista olutta ja siellä oli paljon hienoja makuja. Oluiden taso oli korkealla, eikä sieltä montaakaan hutia tullut vastaan.
Tapahtuman paras panimo:
Labietis

Tämä latvialainen panimo on jo useamman vuoden ollut itselleni sellainen, miltä olen päässyt maistamaan hienoja oluita. Tähän tapahtumaan toivat mahtavia villejä makuja, mitkä poikkesivat suuresti hallitsevasta imperial stout -rintamasta. Kummallekin päivälle heidän oluet nousivat aivan omille kärkisijoilleni. Pienellä marginaalilla menivät jenkkipanimo Finbackin edelle.
Afterparty
Sitten olikin aika päättää tapahtuma, kun kello iski 22.00. Siitä puolituntia eteenpäin, niin alkoi panimoille ja muille tapahtumassa työskennelleille afterparty. Tarjolla oli cocktaileja ja olutta. DJ soitti musiikkia ja discopallon pyöriessä pystyi käydä heittämässä omat bravuuri tanssiliikkeet. Itse jätin tanssimisen muille ja keskityin seurustelemaan ihmisten kanssa ja maistelemaan oluita ja cocktaileja. Siinäpä sitä menikin aika rattoisasti ja joskus neljän maissa grillin kautta hotellille.






Loppuyhteenveto:
Tallinn Craft Beer Weekend 2023 oli hienosti järjestetty tapahtuma ja oli kyllä hienoa vihdoin päästä näkemään ja kokemaan kyseinen tapahtuma. Mahtavaa oli nähdä paljon blogini seuraajia ja rupatella kanssanne. Sain myös paljon uusia kavereita, mikä on aina hienoa. Enpäs oikeastaan keksi tapahtumasta muuta moitetta, kun yläkerrassa meinasi välillä happi loppua ja olutlasien pesupisteinä ei vesiautomaatit ole toimiva ratkaisu. Kyllä niistä juomaveden saa, mutta kun päivän aikana otat parikin pastry souria ja tuhteja imperial stoutia, niin et kyllä lasia saa puhtaaksi. Kiitoksia kaikille kenen kanssa törmäiltiin ja erittäin vahva suositus tälle tapahtumalle. Ei ole varmasti viimeinen kerta, kun itsekin tuonne eksyn.
