Rekolan Panimon Talven Tähdet 4,3 % ja 5,6 %

Rekolan Panimon Talven Tähdet 4,3 % ja 5,6 %

Rekolan Panimolta tuli jo viime joulunpaikkeilla 4,3 % Talven Tähti –niminen olut ja nyt Alkon jouluolutvalikoimaan ilmestyi vahvempi versio, jossa voltteja 5,6 %. Otin kumpaisenkin tähtösen maistoon rinnakkain ja katsoin kumpi tuikkii kirkkaammin.

Näissä oluissa on käytetty mausteena kanelia, tähtianista, kardemummaa ja neilikkaa.

Talven Tähti 5,6 %:
Tuoksultaan mausteinen ja paahteisen maltainen. Mausteista neilikka ja tähtianis ovat eniten esillä.

Maultaan vahvan mausteinen, muttei iskevän mausteinen. Maustepaletin vahvin on neilikka, joka jää pyörimään suuhun. Maltaisuus on reiluhkoa ja jälkimaussa pientä katkeruutta.


Talven Tähti 4,3 %:

Tuoksussa on vahvaa mausteisuutta ja tummaa paahteisuutta. Mausteisuus on vahvempaa, kuin 5,6 % versiossa.

Maussa mausteet ovat pääroolissa ja vieläpä vahvemmassa, kuin 5,6 % versiossa. Rungon keveys vie tehoa muulta ja tässä mennään tasaisessa joulumausteiden tykityksessä.

5,6 % -versio oli omaan makuuni selkeästi parempi. Siinä oli reilusti mausteita, mutta ei kuitenkaan överisti ja vahvempi runko kesti mausteiden taakan luoden miellyttävän mausteisen oluen. Kevyemmässä versiossa mausteet iskivät liian kovaa ja se ei enää toiminutkaan niin hyvin. Talven Tähti 5,6 % pääsee kanssani joulun viettoon!

Pisteet:
4,3 %: 27/50
5,6 %: 33/50

Mistä: Saatu panimolta

Testikumppani hyytyi ennen aikojaan 😉

3 thoughts on “Rekolan Panimon Talven Tähdet 4,3 % ja 5,6 %

  1. Tuli kokeiltua tuota Talven Tähteä 5,6 prossaista ja onpas maukas ja mausteinen jouluolut. Tuntuu, kuin nauttisi joululimppua, piparia, joulutorttua ja glögiä nestemäisenä. Oikein maukas tapaus ja täytyykin joulupöytään tuota pari pulloa vielä ostaa. Kiitos arvostelustasi.

    1. Hienoa kuulla, että arvio miellyttä ja tietenkin myös olut. Itselläkin on yksi pullo varattuna joulua varten 🙂

  2. Meikäläistä tämä tavara Alkon jouluoluista ei todellakaan säväytä, päinvastoin melkoista kuraa. Vaahtosi aivan jumalattomasti kaataessa, ja heti pullon avattuani lehahti vähän ällöön marjamehuun vivahtava tuulahdus. Tuoksussa se sama ällötys jatkuu, kanelia taustalla. Suussa reippaan hiilihappoinen, mausteet sekoittuvat tunkkaiseen, tupakkamaiseen makunn (enkä muuten edes tupakoi), pistävä sekoitus mausteita, lopussa tulee tosiaan se kaneli, josta pitäisin kyllä, mutta tämä cocktail ei nyt vaan kertakaikkiaan toimi. Yksi pullo kokeilussa riitti kyllä, tämä jää minulla kyllä selkeästi hyllyyn!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *