Olut = paholaisen liemi?

Kun seuraa tiedotusvälineitä ja tiedostaa tälläkin hetkellä vallitsevat iänikuiset lait, niin väistämättä sieltä kumpuaa sellainen ajatus, että olut on se kaikkein syntisin paholaisen liemi. Toista vastaavaa saatanallista juomaa ei tästä maailmasta tai siis ainakaan Suomesta löydy. Siinä samassa unohtuvat kaikki kirkkaat viinat ja muut vahvat ainekset, jotka oikeasti ovat se ongelma. Suomi on olutkansaa ja täällä ollaan juotu aina olutta ja varmasti tullaan jatkossakin juomaaa, mutta mikä tästä mallasjuomasta tekee niin pahan?

Mikä tekee sitten Suomesta sellaisen maan, joka niin kriittisesti yrittää pitää kiinni esimerkiksi siitä, ettei vähittäiskauppojen hyllyihin voisi laittaa myyntiin yli 4,7 % oluita? Jos ajattelet, että kansa alkoholisoituu entisestään, niin silloin vastasit kysymykseen väärin. Oikea vastaus on Monopolimarketti Alko ja se, että valtion omistuksessa on Altia. Suomi haluaa, että me kansalaiset juomme viinaa, koska sillä valtion kirstuun kilahtaa rahaa. Miekassa on kuitenkin toinen terä ja se on, että alkoholin haitoista tulee myös kuluja ja niitähän me maksamme. Tämä kirjoitus ei ole millään numeroilla täytettyä tilastotieteilyä, eikä tässä lähdetä hakemaan 100 % faktoja, kunhan vaan pohdiskelen asioita ja herättelen ajatuksia.

Tällä hetkellä maassamme viina virtaa ja samaan tahtiin rahaa kilisee valtion kirstuun. Kun alkoholin haitoista puhutaan, niin nostetaan aina pöydälle olut ja se, ettei kauppojen hyllyssä voi myydä vahvoja oluita. Tiedotusvälineissä jonkun sortin ammattilaiset kommentoivat, että ei ole mitään järkeä myydä vahvoja oluita, kun ne maistuvat etyylialkoholilta. Puhutaan ja puhutaan, vaikka ei ole asioista mitään hajua. En väitä, että itsekään täysin kartalla olen kaikesta, mutta minulle ainakaan on turha tulla väittämään, että vahvat oluet maistuvat viinalta. Viinakin maistuu viinalta, mutta eihän se ketään kiinnosta eikä haittaa, kun se on ihan ok. Ja luuleeko joku todellakin, että jos kaupan hyllyssä on suomalaisen pienpanimon 9 % Barley Wine, niin tämä kansa menee suoraan rappiolle.

Alkon toimitusjohtaja puhuu tiedotusvälineissä, että jos vahvat oluet ja viinit vapautetaan maitokauppoihin, niin Alkojen määrä romahtaa. No voi ei!!! Milläs tavalla tämä on huono asia? Alkon tj puhuu, että saattaa jäädä n. 50 Alkoa jäljelle eli olisi vähemmän paikkoja valtion monopolimarketilla myydä valtion viinaa. Ainut negatiivinen asia siinä on lukaisat työpaikat, mutta vapauttamalla oluet kauppoihin tämä luo työpaikkoja muualle, kuten pienpanimoihin. No eihän sellainen tietenkään käy päinsä, että Alkoja joudutaan sulkemaan, koska jos oluet vapautetaan kauppoihin, niin kansa alkoholisoituu. No haloo päättäjät! Nyt järki käteen.

Tuohon lauseeseen päätänkin tämän pohdiskelun, koska tätä voisi jatkaa loputtomiin. Muistakaa kuitenkin se, että eivät ne kaikki vahvat oluet maistu viinalta. Eilen illalla maistelin porilaisen pienpanimon Beer Hunter’sin 10 prosenttisen Imperial Stoutin, eikä tarvinnut viinan katkuja tuoksutella tai maistella. Huikea olut ja ei tämä ainut viinaton olut ole.

Tää oli tässä tällä erää ja jossain vaiheessa lisää. Kiitos ja anteeks!

5 thoughts on “Olut = paholaisen liemi?

  1. Eikai tässä nyt mitään epäselvää ole. Valtio saa tuloja alkoholista. Vastaavasti valtio maksaa myös alkoholin kulutuksesta aiheutuvat kulut kuormittuneen terveydenhuollon ja varhaiseläkkeiden muodossa. Yhtälö taitaa olla jo tälläkin hetkellä miinuksella. Viina vie valtion kassasta enemmän, kuin mitä se tuottaa. Jos monopolia puretaan niin vaaka taittuu miinukselle entuudestaan.
    Miksi valtio siis tahtoisi kaivaa tietentahtoen omaa kuoppaansa.
    Älkää ymmärtäkö väärin kuitenkaan. Olisi mahtavaa saada vahvoja oluita ruokakaupoista jotka olisivat kilpailun alaisina pakotettuja uudistamaan valikoimaa ja tuomaan kuluttajien huulille uusia upeita oluita. On perseestä että 5 prosenttia väestöstä juo puolet absoluuttisesta alkoholista ja koko kansaa rankaistaan, mutta valitettavan usein tälläisissä asioissa raha ratkaisee

    1. Tällä hetkellähän olutharrastajat hakevat/tilaavat vahvat oluensa ulkomailta ja siinä vasta valtion viinatili kilahtaakin miinukselle. Maksetaan niitä paljon puhuttuja haittoja, mutta toiseen suuntaan kulkeva rahavirta vilahtaakin ulkomaille. Harrastajat ovat toki marginaaliryhmä, kansan syvät rivit hakevat vain bulkkilaageria pakettiautoittain. Juomakulttuuria pitäisi hellin käsin ruopia kohti terveempää juomista; laatua, avoimesti, sopivan pieniä määriä, ei turhia rajoituksia ja mystifiointia. Onneksi etenkin nuorilla suhtautuminen alkoholiin onkin menossa tähän suuntaan – kaikista valtion pyrkimyksistä huolimatta.

      Alko ei ole missään vaiheessa kunnostautunut erityisesti oluenmyyjänä, valikoima on sanalla sanoen heikko. Jaskan väitteet kirkkaiden tuputtamisesta ovat siis naulan kantaan. Usein siinä automarketissa jonka tuulikaapissa Alko on, on olutvalikoima moninkertainen Alkon hyllyyn verrattuna. Tämä siitäkin riippumatta, että Alkolla ei ole prosenttirajaa, maitokaupalla on.

      Ai Alkon valikoima on niin hyvä kuin hyllyyn mahtuu ja halutaan kuitenkin edes yrittää tarjota mahdollisimman kattava tarjonta eri juomia? Okei, no jospa otetaan ne oluet kokonaan pois Alkosta ja siirretään kaikki marketin puolelle? Näin Alko saa keskittyä vielä paremmin ydinosaamiseensa, kirkkaan viinan myymiseen. Noh, nyt tuli sanottua rumasti, todellisuudessahan Alkoissa on usein rautaista ammattitaitoa myös erityisesti viinipuolella. Mutta jäisipä enemmän resursseja siihenkin! Oluista lähes kukaan Alkon myyjä ei valitettavasti tiedä juuri mitään. Oluen (ja siiderin jne.) vapauttaminen markettimyyntiin loisi aivan varmasti ulkomailta tuttuja oluen erikoiskauppoja, joissa asiantuntemus kiteytyisi ja saisi kukkia. Saattaisipa moisilla olla vahva valistava vaikutuskin selkeästi tiedonjanoiselle kansalle. Aivan samalla tavalla, kuin Alko aikoinaan opetti suomalaiset juomaan viiniä, voisimme ehkä oppia terveen uteliaan suhtautumiseen myös olueen.

  2. Eikö valtio saa verotuloja siltikin vaikka kaikki alkoholi myytäisiin ruokakaupassa? Nykyinen tilanne aihauttaa vain viinrallia viroon ja se ei ole nyky EU aikana toimivaa jossa alkoholi kulee vapaasti EU maiden yli, että suomessa monopolisoidaan ja muualla ei.

  3. Hieno kirjoitus ja kukaanhan ei ole ajatellut sitä että kun alkoja jouduttaisiin lakkauttamaan niin nämä henkilöt työllistyisivät luultavasti päivittäistavarakauppaan jonne tämä jalon juoman asiantuntemus olisi tervetullutta. Ihmettelen myös sitä että miten vahvempien uluiden ja viinien tuominen päivittäistavarakauppaan alkoholisoisi kansaa, sama kansa ostaisi saman verran tavaraa kuin nyt mutta liike olisi vain eri, nyt ne vahvat oluet ostetaan alkosta tai itseasiassa tilataan ulkomailta mutta jos niitä saisi maitokaupasta niin voisin kuvitella että tästäkin nämä ulkomaille valuvat rahat sen jälkeen valuisi kotimaahan.

  4. Niin, alkoholi on niin tärkeä tuote, että valtio on oikein perustanut oman myymäläketjun varmistamaan, että sitä saa joka puolelta valtakuntaa.

    Ja mitä tulee Alkon toimitusjohtajan ulostuloihin: ne ovat pääasiassa lähinnä surkuhupaisia. Kun hieman katselee Alkon sivuilta myydyimpiä tuoteryhmiä eri maakunnissa, huomaa, että esim. Uudellamaalla tai Pirkanmaalla kirkkaiden ja viinien myyntimäärien suhde on kovin erilainen kuin vaikkapa Kainuussa tai Etelä-Pohjanmaalla. Jos Helsingissä pystytään palvelemaan kansaa 25 neliön koppiin ängetyillä myymälöillä, miksei sitä sisuviinaa pystytä myymään muualla samalla tavalla? Eli olisiko myymälämäärän niin suuri vähentäminen todella välttämätöntä?

    Toki se pienentäisi Alkon liikevaihtoa, työntekijämäärää ja varmaan valikoimaakin niissä tuotekategorioissa, jotka aukeisivat kilpailulle. Mutta vaikka Alko kuinka on Suomen paras työpaikka, ei kyseessä liene kansantaloudellinen katastrofi, kun niitä työpaikkoja, joskin vähemmän parhaita, sitten syntyisi lisää päivittäistavarakauppoihin, kuten tässäkin moni on jo todennut.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *