Alkusanat: Tässä on ollut jo pitemmän aikaa keskustelua, että maitokauppojen hyllyillä olevien alkoholijuomien prosentit pitäisi pudottaa nykyisestä 4,7 %:sta 3,5 %:iin. Käytännössä tämä tarkoittaisi, että nykyisestä maitokauppojen valikoimasta tippuisi suurin osa eli lähes kaikki oluet pois ellei niiden alkoholiprosentteja pudotettaisi tuohon 3,5 %. Tämä 3,5 % on sellainen luku, että siihen ei monikaan oluttyyli taitu, joten luvassa olisi vetisisiä litkuja, jos yksikään panimo edes suostuisi lähteä pudottamaan tuotteidensa prosentteja. Tästä muutoksesta kärsisi erityisesti panimot, maahantuojat ja me oluenystävät. Nykyinen 4,7 % -rajakin on aivan älytön, mutta kun sitä vielä lähdettäisi pudottamaan entisestään, niin tästä jutusta häviää viimeinenkin järki. Se joille alkoholi on ongelma tulevat jatkossa saamaan/löytämään alkoholinsa, vaikka maitokauppojen hyllyillä ei olisi ainuttakaan alkoholipitoista juomaa, joten ongelmaa tämä ei ratkaise.
Siinä olikin hieman alustusta tähän juttuun ja tässä tulen käsittelemään, että mitä alkoholiprosentin alennuksesta ajattelevat suomalaiset pienpanimot ja minkälaiset vaikutukset sillä olisi panimoiden toiminnalle. Lähetin reilu viikko sitten muutaman kysymyksen monelle suomalaiselle pienpanimolle liittyen tätä alkoholiprosentin alennusta ja tässä on jo kolmen panimon vastauksia.
——
1. Vastaajan nimi ja titteli?
Jussi Laukkanen / Kehitysjohtaja
2. Minkälaiset vaikutukset panimonne toimintaan olisi jos maitokaupparaja muuttuisi 4,7 % -> 3,5 %?
Oletamme, että vähittäiskaupoissa myytävien erikoisoluiden myynti laskisi radikaalisti ja sitä kautta myös meidän myyntimäärämme tulisivat laskemaan merkittävästi. Myyntimäärien laskun seurauksena viimeisen vuoden aikana tekemiemme suurien investointien kannattavuus vaarantuisi, sillä olemme tehneet tulevaisuuden strategiat ja laskelmat olettaen vähittäiskauppavahvuisten alkoholituotteiden rajan pysyvän 4,7%ssa. Seuraukset lyhykäisyydessään: kannattavuus ja sitä kautta kasvu vaarantuisi, tulevat suunnitellut investoinnit jäisivät todennäköisesti toteutumatta.
4. Onko jotain oluita, jotka tämän muutoksen vuoksi saattaisivat tippua tai tippuisivat panimonne olutvalikoimasta?
Valmistettavien oluiden määrä tulisi todennäköisesti tippumaan merkittävästi myyntimäärien laskiessa. Lopetettavat tuotteet riippuisivat markkinoiden kysynnästä.
5. Sanottavaa päättäjille?
Toivomme ennalta päätettyä ja pitkälle suunniteltua alkoholipoliittista linjaa joka ennemmin lisää kuin vähentää alan kasvumahdollisuuksia.
——
1. Vastaajan nimi ja titteli?
Tuomas Pere / Oluentekijä
2. Minkälaiset vaikutukset panimonne toimintaan olisi jos maitokaupparaja muuttuisi 4,7 % -> 3,5 %?
Panimon toiminta vaikeutuu välittömästi. Noin 65 prosenttia on kauppavahvan osuus myynnistämme, tuotteiden brandiin on satsattu aikalailla ja tuntuu vaikealta ajatella että se toteutettaisiin uudestaan. Ehkä siirtyisimme tuottamaan ainoastaan ravintolatuotteita, jolloin luonnollisesti tuo 65 pinnaa lähtisi kulupuoleltakin. Lähinnä siis juurikin työllisestä kulusta. Molemmat oluentekijät ja mahdollisesti muitakin joutuisi irtisanomaan.
3. Onko jotain oluita, jotka tämän muutoksen vuoksi saattaisivat tippua tai tippuisivat panimonne olutvalikoimasta?
Kaikki kauppatuotteet tippuisivat
4. Sanottavaa päättäjille?
Työskenneltyäni 20 vuotta sosiaalialalla, projektiivisella puolella, uskon että näkemykseni vahvempien käsityöläisoluiden myynnin helpottamisesta olisi STMssä otettava selvitykseen. On täysin selvää että siirtyminen päihtymishakuisesta juomisesta kulttuurisempaan suuntaan tuottaa hyötyä taatusti enemmän kuin valmisteilla oleva ehdotus. Näkemykseni (varmasti monen muunkin näkemys) mukaan täyteläisten, kokonaisvaltaisten laatuoluiden nauttiminen tyydyttää kuluttajan kylläisyyden ja makureseptoriikan tarpeet huomattavasti pienemmällä kuin nykyinen 4, 7 saati pohdittavana oleva 3, 5 alkoholitilavuusprosenttinen olutjuoma.
——
1. Vastaajan nimi ja titteli?
Matti Heikkilä / Toimitusjohtaja
2. Minkälaiset vaikutukset panimonne toimintaan olisi jos maitokaupparaja muuttuisi 4,7 % -> 3,5 %?
Suunnilleen katastrofaaliset, Alko + ravintolamyynti ovat alle 10% liikevaihdosta eli elämme vähittäiskauppaoluilla. Ainoa olut, jonka voisi kuvitella taipuvan jotenkin (huonosti) 3,5% alle on 66 APA ja siitäkin tulisi varmaan aika fiasko. Toimintaa olisi todennäköisesti välittömästi supistettava. Tietenkin on häviävän pieni mahdollisuus, että suomalaiset tyytyisivät kohtaloonsa ja alkaisivat ostaa kehnoa 3,5 % olutta. Ei kuitenkaan varmaan ihan heti eli sopeutumisajasta riippuen lomautukset tai irtisanomiset tulisivat varmasti käyttöön. Talous ei myöskään kestäisi pitkää kysyntäkatkosta, siis toiminnan lopettamistakaan ei voi poissulkea.
3. Onko jotain oluita, jotka tämän muutoksen vuoksi saattaisivat tippua tai tippuisivat panimonne olutvalikoimasta?
Uskoisin, että vaalean lagerin tuotanto loppuisi kokonaan. Mahdollisesti kaikkien lagereitten. Koska vähittäiskaupan jakelukanava häviäisi, keskittyisimme luultavasti vahvempien oluiden valmistamiseen. 66 APA ja ehkä Elowehnän saisi jotenkin vielä miedonnettunakin siedettäväksi.
4. Sanottavaa päättäjille?
Kenellä päättäjällä on oikeasti kanttia lopettaa pienpanimoteollisuus Suomesta. Pienpanimot eivät tämän maan alkoholiongelmaa aiheuta (eivät kyllä suuretkaan panimot). Olisi hauska nähdä tutkimus, jossa todistetaan kuinka monta alkoholimyrkytyskuolemaa on olut Suomessa aiheuttanut. Myrkytyskuolemien lukumäärään aina vedotaan, kun alkoholilainsäädäntöä kiristetään.
NÄPIT IRTI OLUESTA, SUOMALAISESTA IKIAIKOJEN NAUTINTOAINEESTA!
——
Loppusanat: Tässä oli kolme suomalaisen pienpanimon mietteitä asiasta. Lisää tulossa jos saan vastauksia muiltakin panimoilta. Jokuhan voi tuosta nyt päätellä, että alkoholinkulutus tulee mullistavasti tippumaan jos suomalaisten panimoiden juomat häviävät maitokauppojen hyllyiltä. Tämähän käytännössä tarkoittaa, että yhä enemmän ja enemmän olutta tuodaan ulkomailta (Viro) ja oluet siirtyvät monopolimme (Alko) hyllyihin. Sitten siinä on samalta panimolta tämä 4,7 % ja 5,5 % vierekkäin hyllyssä, niin kumpihan niistä siirtyy ostoskoriin? Sitten on vielä vierestä helppo napata viinapullo mukaan. Mielestäni loppujen lopuksi suomalaisten alkoholin käyttö ei tulisi laskemaan, vaan tulisimme menettämään lukuisia suomalaisia panimoita, jotka tekevät hyvää työtä suomalaisen olutkulttuurin eteen valmistamalla laadukkaita oluita, jotka ovat enemmän makuelämyksiä, kuin ryyppäysjuomia. Onhan se loppujen lopuksi näin, että kyllä suomalainen aina alkoholin löytää!
Huom: Alkusanat ja loppusanat ovat blogistin omia mielipiteitä, joten niitä ei tule mitenkään sekoittaa näihin suomalaisiin panimoihin, jotka ovat jutussa mukana. Toivottavasti juttu herättää keskustelua.
Juttua saa vapaasti jakaa eteenpäin, koska mitä useampi jutun lukee, niin sitä parempi. Miksi meidän oluidenystävien tulisi tyytyä vaan kohtaloomme ja katsoa vierestä, kun hyvät oluet häviävät kauppojen hyllyiltä!!!
Tässäkö tulevaisuus! |
Ei järjen hiventäkää koko suomalaisessa olutpolitiikassa. Tuntuu että samat ihmiset kukkahattuineen koettaa ohjata meitä "parempaan" elintapaan. Lasolia kehiin, kyllä silläkin känni saadaan jos siltä tuntuu!
Painavaa asiaa. Loppusanoihin kommenttina, että eihän mikään pienpanimo tekisi enää olustaan 4,7% versioita, jos myynti siirtyisi Alkoon.
Joo, tuossa Seppo olet kyllä aivan oikeassa, ettei siellä kyllä enää sitten olisi alle 4,7 % oluita.
Erittäin hyvä kirjoitus. Itsestäni välillä tuntuu, että suomalaisella alkoholipolitiikalla pyritään lähinnä vaikeuttamaan pienpanimoiden tuotteiden myyntiä ja näin siirretään kulutusta väkisin kohti teollisia bulkkilagereita. Se, joka arvostaa alkoholijuomissa niiden alkoholiprosentteja, ei uudistuksesta kovin merkittävästi kärsisi, koska vahvoja juomia löytyisi edelleen Alkosta ja panimot saattaisivat alkaa tuomaan prosenteiltaan vahvempia tuotteita Alkoon. Sen sijaan uudistuksesta kärsii nouseva pienpanimosektori sekä makua arvostava kuluttaja, jonka juominen voi olla hyvinkin hillittyä ja harvemmin ainakaan humalahakuista (paitsi siinä toisessa merkityksessä 🙂 ).
Melkeinpä tuntuvat positiivisilta nuo arviot pienpanimojen tulevaisuudesta, jos tämä suomalaisen politiikan idiotismin verso pääsisi täyteen kukkaansa. Itse en usko, että se "vain" merkittävästi vaikeuttaisi suomalaisten pienpanimojen tilannetta vaan että tuollaisella päätöksellä tapettaisiin lähes kokonaan kotimainen pienpanimoteollisuus. Äkkiähän suuret bulkkivalmistajat tekisivät litkuistaan vielä vähän vetisempää kovin kivuttomasti, vaan laatuun panostavalla pienellä tekijällä ei taida olla mitään tällaista mahdollisuutta omalla konseptillaan, jonka toteuttaminen nykyisilläkin rajoilla on varmasti jo aivan tarpeeksi haastavaa. Ja kun ainoiksi myyntikanaviksi oikealle oluelle jäisivät kankeuden perikuva Alko ja ravintolat, niin kyllä se on vain otettava hattu päästä ja tartuttava lapion varteen ja alettava kaivaa kotimaisten pienpanimojen hautaa. On se hienoa miten helppoa tässä maassa on hoitaa kaikkia ongelmia vain sokeasti kieltämällä ja rajoittamalla jotain kaikelle kansalle näkyvää todellisiin syihin sen enempää puuttumatta.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Oot kova jätkä! Huomen Joensuuhun.
Kiitos ja tervetuloa joen kaupunkiin 🙂
Täyttä asiaa. Päättäjille pohdittavaa: Mistähän lähtien alkoholistit ovat juoneet erikoisoluita? Minä olen elänyt siinä luulossa, että ne juovat vain halvinta ja pahinta viinaa ja bulkkikuraa kaupasta. Jos alkoholismiin pitäisi puuttua, niin viinan myyntiä pitäisi rajoittaa, ei oluen. Harvemmin sitä näkee, että joku ostaa Alkosta Leijona-pullon maun takia. Ehkä tämä 90-luvun laman kärsinyt juopposukupolvi vie alkoholiongelmansa samalla kun muuttuu mullaksi. Samanlaista alkoholiongelmaa ei tunnu olevan enää uudella baari-ikäisellä sukupolvella. Toivottavasti päättäjät ottavat tämän huomioon.