Jaska suosittelee – Alkon vehnäoluet

Banaanisuus ja hiivaisuus leijailee ilmassa ja nämä samat piirteet tulevat ensimmäisenä esille, kun aurinkoisella kesäterassilla kurkkuun kaatuu sameahko pitkässä olutlasissa tarjoiltu vehnäinen olutherkku.  

Vehnäolut käsitteenä on melko laaja, koska siihen on liitettynä lukuisia alatyylejä. Eri puolilla maapalloa on erilaisia vehnäoluita, mutta lähes aina banaani ja hiiva ovat tuoksussa ja maussa mukana. Toisissa nämä elementit ovat vahvemmin esillä, kuin toisissa, mutta sieltä ne lähestulkoon aina löytyvät. Suurin osa vehnäoluista on suodattamattomia eli juomat ovat sameahkoja pullossa majailevan hiivansa vuoksi. Saksa ja Belgia ovat vehnäoluiden ne tunnetuimmat tuottajat, mutta näitä vehnäisiä oluita tehdään paljon muuallakin.

Vehnäoluet ovat viimeisen päälle kesäjuomia, mutta maistuvat myös ympäri vuoden. Itselläni näistä vehnäsistä on karkea jako, että kuinka niitä tulee yleensä nautittua, mutta jokainen tyylillään. Vaaleat Vehnäoluet mm. Hefeweizen ja Witbier kuuluvat pääasiassa kesällä nautittavaksi ja sitten tummemmat esim. Weizenbockit ovat mukavia nautiskeluoluita kylminä talvi-iltoina. Seuraavaksi olen tehnyt hieman listaa vehnäoluiden alatyyleistä. Listassa voi olla puutteitakin, mutta ilmoitelkaa virheet, niin laitetaan kuntoon.

Vehnäoluet pystytään jakamaan ainakin seuraaviin alatyyleihin:

  • Hefe-Weizenbier (Hefeweizen) – Suodattamaton vaalea vehnäolut.
  • Kristall-Weizenbier (Kristallweizen) – Suodatettu vaalea vehnäolut.
  • Dunkles Weizenbier (Tumma Hefeweizen) – Tumma suodattamaton vehnäolut.
  • Berliner Weisse – Ainoastaan Berliinin alueella valmistettava hapan matala-alkoholinen vehnäolut.
  • Weizenbock – Täyteläinen ja yleensä 6,0 – 8,5 prosenttinen olut, jossa monesti hieman sahtimaisia piirteitä.
  • Witbier – Belgialainen vehnäolut (”valkoinen olut”).
  • American Wheat – Niin kuin nimikin antaa olettaa, niin amerikkalainen vehnäolut.

Sitten mennäänkin katsomaan Vehnäolut suosituksia Alkon puolelta ja sieltä löytyykin useita hyviä.

Ayinger Bräuweisse

Panimo: Aying
Maa: Saksa
Tyylilaji: Hefeweizen
Voltit: 5,1 %
Lyhyt info: Laatuoluita valmistavan Aying panimon Hefeweizen on kiistatta yksi maailman parhaita tyylissään. Tämä kyseinen olut palasi kesän alussa Alkon valikoimaan ja hyvä näin. Onhan tämä sellainen olut, joka sopii kesään, kuin nenä päähän.
Käyttötarkoitus: Hellepäivän pelastaja. Kaikkien janoisten sankari! Kalaruokien kanssa toimii oikein mainiosti.
Pakkauskoot ja hinnat: 0,5 litran lasipullo maksaa Alkossa 3,68 €
Olutopas.infossa
Jaskan tarkempi arvio Bräuweissestä

Mikkeller Not Just Another Wit

Panimo: Mikkeller
Maa: Tanska
Tyylilaji: Witbier
Voltit: 7,6 %
Lyhyt info: Mikkellerin valmistama Witbier, joka on pantu Belgiassa. Kyseessä ei ole todellakaan mikään perusbelgialainen Witbier, vaan Mikkellerin oma versio tästä oluttyylistä. Humalointia tässä oluessa on noin tuplaten ja prosenttejakin pari enemmän, kuin perusWitbiereissä. Tämä ei todellakaan ole huono asia, koska tämä uppoaa itselleni tuhat kertaa paremmin, kuin mikään perusWit.
Käyttötarkoitus: Kesäinen virkistävä nautiskeluolut. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan.
Pakkauskoot ja hinnat: 0,33 litran lasipullo kustantaa 5,80 €. Kallis, mutta eipä halpoja Mikkellerin oluita kyllä ole olemassakaan.
Olutopas.infossa
Jaskan tarkempi arvio Mikkellerin Witistä

Schneider Weisse TAP6 Unser Aventinus

Panimo: G. Schneider & Sohn
Maa: Saksa
Tyylilaji: Weizenbock
Voltit: 8,2 %
Lyhyt info: TAP6 on yksi omista suosikkioluistani ja aivan loistava vehnäolut. Tämä saksalainen Weizenbock on voimakkaan banaaninen ja hiivainen, jossa vahvoja sahtimaisia vivahteita. Kuuluu omiin vakio-ostoksiini ainakin talvikuukausien aikana, mutta miksei toimisi myös kesällä.
Käyttötarkoitus: Pimeän pakkasillan lämmittäjä.
Pakkauskoot ja hinnat: 0,5 litran lasipullo kustantaa 4,28 €
Olutopas.infossa
Jaskan tarkempi arvio TAP kutosesta!

Vakka-Suomen Prykmestar Wehnäbock

Panimo: Vakka-Suomen Panimo
Maa: Suomi
Tyylilaji: Weizenbock
Voltit: 6,2 %
Lyhyt info:
Tämä Vakka-Suomen näkemys Weizenbockista on erittäin onnistunut.
Prykmestar Wehnäbock erottuu perinteisistä Weizenbockeista sillä, että
tässä on käytetty myös amerikkalaista Cascade humalaa. Tämä jenkkihumala
antaa tälle oluelle mukavan sitrusmaisen aromin. Loistava suomalainen
olut, joka vuonna 2012 tuli valituksi Suomen parhaaksi olueksi.
Käyttötarkoitus: Nautiskeluolut pimeänä syys- tai talvi-iltana, kun istut sohvalla kynttilänvalossa. Kannattaa kokeilla myös esim. grillatun possun kanssa.
Pakkauskoot ja hinnat: 0,5 litran lasipullo kustantaa 4,19 €
Olutopas.infossa
Jaskan tarkempi arvio Prykmestarin Wehnäbokista

Weihenstephaner Hefeweissbier

Panimo: Weihenstephan
Maa: Saksa
Tyylilaji: Hefeweizen
Voltit: 5,4 %
Lyhyt info: Maailman vanhimman olutpanimon ykköstuote. Jokin aika sitten arvioin tämän Weihenstephanerin vehnäoluen maailman parhaaksi Hefeweizeniksi ja seison edelleen sanojeni takana. Kesäjuomien kärkikastia.
Käyttötarkoitus: Kuuman kesäpäivän herkku, Bräuweissen tapaan on mainio kalan kaveri.
Pakkauskoot ja hinnat: 0,5 litran lasipullo maksaa 3,60 €
Olutopas.infossa
Jaskan tarkempi arvio Weihenssin Heeffestä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *